Saturday, March 2, 2013

2.3.2013



Ensimmäisen koulupäivän tuntoja on purettu vielä tänäänkin. Vanhemmat eivät saaneet täysiä pisteitä, sillä kaikilla muilla oli pitkähihaiset- meidän pojat palelivat lyhyhihaisissa koulupaidoissa koko päivän. Jepjep. Näin siinä käy, kun tullaan etelään. Ilmat ovat nyt tosin aidosti viilenneet, saa kulkea farmarit ja sukat jalassa. Rohkeat nuoret uroot kävivät tänäänkin uima-altaassa, mutta aika nopeasti. Päivää on vietetty kotosalla, sillä perheen pää on töissänsä. Löydettiin ensimmäinen tunkeilija: paksu, pullea mato oli tunkenut itsensä meidän ulko-oven lukkopesään. Otettiin naamakuva vastaisuuden varalle, mutta ensikertalaisena vapautettiin lähimpään kukkapenkkiin.

luvaton tunkeilija!
Ameriikkalaiset jääkaapit ovat luku sinänsä. Ensinnäkin ne ovat järjettömän kalliita, suuria ja epäkäytännöllisiä siis pesun kannalta. Niissä on paljon erilaisia muoviosia, jotka kaikki pitää irrottaa, jos haluaa saada pestyä sisukset huolellisesti. Tässä vaiheessa normi ameriikkalainen menee kauppaan ja ostaa uuden tai sitten palkkaa espanjalaisen pesupuuhiin. Suomalaiset jääräpäät ne tekee itte vaan! Nyt on sitten vihdoin saatu pakastava puolikin pestyä ja jääpala-automaattikin toimintakuntoon. Ensimmäinen jääpala kun kolahti, luulin jo kuulevani ammunnan ääniä ja poliisisarjojen muuttuvan todeksi. Mutta ei sentään, jääthän ne iloisesti kolistelee- pitäisihän sen äänen olla tuttu suomenlinnan lauttamatkailuun tottuneille.

Päivän uusi perheenjäsen on uusi televisio. Pojat pääsivät keskenään kauppaan, joten mukaan lähti 50 tuumainen Sony. Onneksi se mahtuu olohuoneen seinälle vastapäätä sohvaa. Vähän oli huoli etukäteen riittääkö seinällä pituutta J Tosin vuokralla olevaan Bemmiin ei telsu mahtunut, joten pelastava enkeli oli jälleen kerran Mikko ja hyökkäysvaunu <3

No comments:

Post a Comment