Lauantai ja Villelläkin vapaa viikonloppu. Vanhemmilla oli
vankka aikomus viedä pojat tutustumaan paikalliseen Heurekaan. Mutta minkäs
teet kun viikko on ollut niin rankka- koettakaapa itse olla päivittäin
vieraskielisessä ympäristössä kuusi tuntia ja oppiakin jotain. Onneksi perheen
pienin vihelsi päättäväisesti pelin poikki ilmoittamalla ettei lähde mihinkään.
Ei auttanut kuin laittaa perhepalaveri pystyyn ja saada aikaiseksi yksimielinen
äänestyspäätös rantakeikasta!
Kun saavuimme rantaan siellä heilui kaiken kansan keskellä
pullea setä virvelin kanssa. Oli juuri vetänyt rantaan myrkyllisen pallokalan.
Urheat miehet ottivat sandaalinsa ja pyörittivät fisun niiden avulla takaisin
veteen. Kala lähti uimaan minkä evistä lähti takaisin kohti ulappaa. On siinä
kalakavereille selostamista! Veikan kanssa käveltiin rantaviivaa pitkin ja
ihmeteltiin miten erilaisia jalanjälkiä eri ihmiset jättää hiekkaan. Hämmästyttävän
vähän rannasta löytyy roskaa. Olisipa kiinnostavaa tehdä arkeologinen
tutkimuskaivaus rannassa ja katsoa miten turismin kehitys näkyy kerrostumissa…
Päivän kohokohta: skype-puhelu 60-vuotispäivää juhlistavalle
Kipalle <3
No comments:
Post a Comment