Tuesday, March 12, 2013

11.3.2013



 Näinhän se menee, että jonkun on koottavakin ne Ikean keksinnöt. Ja auttaisi tietysti jos olisi alunperinkin ostanut oikeat huonekalut… mutta mitäs siitä ettei työpöydän jalat olleetkaan säädettävät tai että tunnin rakentamisen jälkeen huomaa että kriittinen osa on väärinpäin J Kaikki tämähän oli etukäteen tiedossa. Sen sijaan saimme tällä kertaa Riston kokoamisavuksi ja ilta sujui rattoisasti askarrellessa. Selvästi toisten hermorakenne sopii näihin puuhiin paremmin kuin toisten! Iso kiitos Ristolle!

Sen lisäksi täällä ollaan hyvin kiitollisia Suomenlinnan urheilijoiden järjestämälle juoksukoululle. Niillä opeilla on lenkkeilty lähikulmilla (voi puhua monikossa kun on käynyt jo kahdesti juoksemassa :-D Juostessa saa ihailla naapuruston hyvin hoidettuja pihoja ja teputella sileällä asfaltilla. Toinen vaihtoehto on polkaista rantaan kävelemään avojaloin hiekassa. Ei hassumpaa sekään. Myrskyn jäljiltä ranta oli poikkeuksellisen roskainen. Nilkuttava lokki kävi esittelemässä muovikääreeseen kietotunutta jalkaansa. Täytynee ruveta käymään rannassa ensiapulaukun ja haavin kanssa. Sen sijaan kotioven alle sairastamaan päätynyt gekko saatiin tervehtymään. Annettiin sille vettä ja aina ohikulkiessa lausuttiin tervehdyttäviä sanoja. Sen lisäksi varottiin hakkaamasta sitä päähän ovella. Siinäpä hyvä eväät pikaiselle paranemiselle!

2 comments:

  1. Joko uusi pöytä on koeponnistettu? Tuottaako tiedettä ilman suurempia kenotuksia? Nämähän ovat tunnetusti tärkeitä asioita, ei siitä muuten mitään tule. Mutta lenkkeily kyllä takuulla auttaa vaivaan kuin vaivaan. Täällä onneksi onnistuu vielä tuo hiihtäminen. Lenkille kun ei tuonne viitsi mennä. Juuei.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Koeponnistettu on! Tosin mökkiin ei tule vielä internettiä niin aika nopeasti pitää hilautua takaisin kodin puolelle. Mutta on aika kivaa, kun voi jättää kotihommat ja karata työhuoneelle :-) Kyl se siit!

      Delete