Happy Holidays!

Kysyin tänään pojilta, mitkä ovat meidän perheen jouluperinteet. He totesivat etteivät tiedä! Se oli mielestäni hyvä merkki, emme ole kasvattaneet lapsia joille turvallisuuden tunne tulee tuttujen asioiden toistamisesta. Koko jouluhössötys tuntuu ylimitoitetulta ja turhalta stressiltä kun ottaa päällekkäin väitöskirjan viimeistelyn ja rapakon yli muuttamisen. Aholoiden ihmeellinen Susanna on säteillyt jouluiloa meille saakka, sillä eräänä iltana saimme tuoreita joulutorttuja. Tänään tajusin että aamulla on ihan pakko saada riisipuuroa ja luumukiisseliä ja ah, jälleen Susanna pelasti meidät pulasta- viime jouluna lainaamastamme puuroriisistä oli vielä reilusti jäljellä eli saimme riisipussin lainaan uudestaan :-D

Ollaan hoideltu muuttoasioita yksi kerrallaan. Varastokuorma Suokin kotiin meni maanantaina (kiitos Arttu ja Jaana), tänä aamuna oli bulktrash päivä ja sain kantaa naapurin yardsalesta hankitun kukkapöydän suoraan ohiajaneen puutarhurin lavalle :-) Kierrätystä parhaimmillaan. Villeä stressaa Ikeakodin paloittelu, eihän se voi viedä yhtä paljon aikaa kuin kokoaminen? No hei, mehän harrastetaan karatea, tarvittaessa pilkkoutuu hyvinkin nopeasti :-D Kokoamiseen meni useampi viikko, eikä siitä mitään olisi tullut ilman vierailevia Eniraamereita. Onneksi nytkin Jeff ja Mikko ovat lupautuneet avustamaan.

Byrokratia onnistui yllättämään vielä viime hetkillä. Meidän Hilja tarvii uudet paperit päästäkseen maasta ulos, ja sehän sitten kestää. Niinpä piti perua kontti ja vuokrata väliaikainen varasto. Tai olisihan sitä voinut pakata kontin valmiiksi odottamaan, mutta se maksaa 150 taalaa päivässä kun samaan hintaan saa varaston kuukaudeksi. Asioilla on tapana järjestyä, onhan tässä vielä mon-ta kokonaista päivää aikaa! Enimmäkseenhän muuttaminen on rankkaa fyysistä työtä.

Ja jotta asiat eivät olisi liian helppoja, siunattiin poikia myös flunssalla. Yskiminen alkoi olemaan jo sitä tasoa että Ville vei ukkelit tapaamaan lääkäriä. Tuli sellaiset tropit että huh. Kyllä lähtee! Harmillista oli karate-leiripäivien väliin jääminen. Nyt on vielä toiveita että perjantaina pääsisivät vikaa kertaa hegaileen karate asussa. Minulta ja Villeltä loppuivat jo tunnit. Vikalle tunnille menin yksin, sillä Ville meni pikkujouluihin. Eihän sieltä ulos päässyt ilman kyyneliä. Eräskin Australiasta kotoisin oleva äiti sanoi, ettei ole maailmassa toista niin rakasta paikkaa kuin mistä on kotoisin. Dorothy tosin totesi, ettei Ville tullut tunnille sen vuoksi koska pelkäsi paljastavansa olevansa "sobby". Pakko uskoa kun 69 vuotias rastamummeli näin väittää :-) Tosin Ville kävi perjantaina sparrauksessa, jossa kamut olivat pieksäneet hänet oikein mukavasti ja todenneet että SeeYa, ei turhia nyyhkimisiä, äijämeininki!

Meiltä ei siis irronnut joulukortteja tähän väliin. Kiitos kaunis kaikista saapuneista korteista ja kiitos myös niille jotka lähettivät ne ajatuksen tasolla. Täällä kaikki hyvin, turvallista joulua kaikkiin koteihin!

Seuraavat vuokralaiset olkaa hyvät!

Etupihalle ilmestyi eräänä päivänä perinteinen "Vuokrattavana" kyltti. Välittäjämme Mark oli vihdoin uskonut ettemme oikeasti jää Floridaan. Hän on julistanut meidät moneen otteeseen elämänsä parhaimmiksi vuokralaisiksi. Jos on huono päivä, niin Markin kehut saavat kummasti kohoamaan, siltä mieheltä ei ylisanat lopu. Ehkä me euroopplaiset ollaan vähän erilaisia :-) Sain esimakua Markin työmaasta, sillä sovimme pitävämme avoimien ovien katselmuksen potentiaalisille uusille vuokralaisille. Ensimmäisenä saapui hollatinlainen perheeniskä, joka oli järkyttynyt siitä että joku voi oikeasti olla onnellinen paluumuutosta Suomeen. Totesin että en minäkään kaipaisi Hollannin sateisiin takaisin, meillä Suomessa on kuitenkin edes periaatteessa neljä vuodenaikaa.

Siinä se on, hieno kyltti, jonka symboliarvo on tällä hetkellä aika kova!

Tässä yksi photo poikien majaleikki ja lego-työmaasta. Pojatkin ovat toki kuvassa, mutta vain majan sisällä :-) Tämä kuva on aikaisemmalta päivältä...

Sitten oli yksi pulleapyllyinen nainen, jota talo ei selvästikään puhutellut. Katselmuksessa ei montaa minuuttia turattu. Kolmantena saapui pariskunta tättähäärä, jolla oli muistiinpanovälineet ja mittanauhat ja ah- se asenne :-) Heidän välittäjänsä supatteli pariskunnan myyneen juuri talonsa 1,5 miljoonalla ja ovat nyt "downgreidaamassa" elämäänsä. Höh, heti loukaannuin talon puolesta. Onhan taas putket tukossa juu, ja katto vuotaa edelleen, mutta tämä on niin valoisa ja positiivinen tölli. Eilenkin sain viettää koko päivän Michiganilaisen putkimiehen kanssa ja siinä sitten tuli puhuttua kaikenmaailman jättiläis-asiat. Nämä ameriikkalaiset kun tuntuvat rakastavan salaliittoteorioita. Eli nyt oli suuri epäilys siitä että planeettaa ovat asuttaneet jättiläiset, mutta hallitus pimittää tiedon- öö- tämä syy ei nyt ihan vielä auennut miksi sellaista pitäisi salata (jos se olisi siis totta).

Suurta hilpeyttä hollantilaisessa perheen iskässä herätti poikien huone. En raaskinut siivota lattialta lego- ja majaleikkejä pois. Ne kun jatkuu aina siitä mihin ne on edellisellä kerralla jääneet. Huoneessa ei tosin enää pysty astelemaan kuin tarkkaan harkiten ja varpaisillaan. Pojilla on tosin nyt myös uudet lelut. Kaikilla kolmella, sillä eksyivät harrastuskauppaan toteuttamaan itseään Thanksgiving päivän aattona. Nyt pörrätään helikoptereilla (tai drownejahan ne on) ja otetaan kuvaa milloin mistäkin. Naapuruston nuori mies kävi kertomassa Villelle miten hänen isänsä ampuu alas, jos näkee tuollaisen vehkeen lentelemässä tonttinsa lähettyvillä. No, se ampuminen nyt vaan sattuu olemaan laitonta, toisin kuin lennättäminen, sillä kukaan ei omista edes tonttinsa yläpuolista ilmatilaa... mutta aika periamerikkalainen lähestymistapa, ammutaan ensin ja kysellään sitten!

Taas kuuluu katolta iloiset työn äänet. Sedät tulivat paikkaamaan kattoa, jota on toki paikkailtu jo useaan otteeseen tässä parin vuoden aikana. Näkyy samalla asuinalueella katot vaihtuvan tiiviiseen tahtiin, ne ovat tainneet hintansa jo haukkua. Onhan kovat sateet ja jatkuva auringonpaahde haaste mille tahansa materiaalille. Mutta, täytyykin jo palata taas oman sorvin äärelle. Pojat on koulussa ja Ville toimistolla, ja minä kotona tieteilemässä. Meidän perheen Floridan normipäivä :-)

Lähtölaskenta on alkanut!

Meillä on paluuliput kotiin, Suomeen, Suomenlinnaan! Yei! Nyt on päivämäärä, jonka ympärille paluu rakentuu. On hoidettava paketoidun kodin paluumuutto vanhaan osoitteeseen, uuden kodin pakkaaminen konttiin, Hiljan kotiutuspapereiden valmistelu- yesh, niin- talvirenkaat :-) Mitenköhän meidän uusi perheenjäsen selviytyy pakkasissa, hybrideistä ei taida Suomessa olla vielä niin paljoa kokemusta. Noh, kohta on yhden auton verran enemmän!

Nämä ovat pieniä käytännön asioita verrattuna siihen tuskaan mikä pitää vielä potea väitöskirjan paketoimisen kanssa. Miten tässä nyt näin kävi? Koko kaksivuotiskausi meni tekstin kanssa painiessa, jäi kaikki hauskat visiot kenttätöihin sniikkaamisesta toteuttamatta. Onneksi on sentään päässyt muutaman kerran sukeltamaan, ettei taito ole ihan kokonaan hävinnyt. Omia aikuiskontakteja on myös iso ikävä. Täällä minun roolini on ollut hoitaa kotijoukkoja kun Villellä on ollut työn puolesta iltamenoa ja keikkoja.

Villen työmaa on ollut, mikäli mahdollista, vieläkin kokonaisvaltaisempaa. Nytkin mies on New Yorkissa virittelemässä upouutta risteilylaivaa. Vakava lupaus on annettu, ettei enää viimeisen kuukauden aikana olisi yönylittäviä reissuhommia. Saisin rauhassa hävitä akateemiseen ulottuvuuteen suoriutumaan Jaakobin painistani. Toivottavasti Villellä ei ollut sormet ristissä selän takana kun tämän meni lupaamaan :-) Nyt odotamme häntä kotiin sunnuntaiksi, Broadway show on kuulema jo nähty, joten toiveita on, että kivikylä olisi tältä osin koettu.

Eniram alkaa myös yrityksenä kasvaa jo ulos lastenkengistään. Viikko sitten pidimme ensimmäisen perhe-tapahtuman ja menimme joukolla tutustumaan paikalliseen hevosranchiin. Ai, se oli elämyksellistä ja kaikki halukkaat pääsivät ratsastamaan. Jotkut jopa ihan ensimmäistä kertaa eläissään :-) Veikasta ja Velistä kuoritui aidot heppapojat... tämä tietysti lämmittää mieltäni erityisesti, sillä vietin oman varhaisteiniajan hyvin tiiviisti hevosten parissa <3 Se onkin vielä meidän "to-do" listalla: hevosvaellus luonnossa, se ei edes vaadi aikaisempaa ratsastuskokemusta!

Paikalliset olivat aika pehmoisia.

Seuraavana esittelyssä pupu.

Siinä se on, ihanuus!

Nyt käyn jännittämään mitä hauskaa keksimme hääpäivämme kunniaksi. Virallistettu liittomme on siirtymässä teini-ikään. Täytyy vain muistaa muistuttaa itseään ja Villeä, oli niitäkin ruuhkavuosia kun huomasimme vasta viikkojen perästä juhlapäivän menneen ohi :-) Suokissa on tänään satanut ensilumi, niin se oli ensilumen kaunistama saaristo sinäkin yönä kolmetoista vuotta sitten...

...nämä kukat eivät liity asiaan, pistin vain yksi päivä kauppalistalle "rakkaalle vaimolle kukkia" ja tällaisia tuli :-)

Hääpäivä osui maanantaille ja totesimme "iik" ilmeellä, ettei me voida mennä illalla minneen kun on KARATE treenit. Mentiin sitten kesken päivää lounaalle ja opastetulle kierrokselle Broward Countyn vanhimpaan taloon. Staranaha house vuosimallia 1901.

Frank Stranahan teki businesta Seminole intiaanien kanssa. Hän oli hyvin menestynyt businessmies joka menetti lamassa kaiken. Sitoi jalkansa ratapölkkyyn ja heittäytyi jokeen. Nykyisin museossa järkäetään myös kummituskierroksia, liekö Frank edelleen mestoilla?

Frankin puoliso Ivy oli varsinainen tahtonainen. Naimisiin menon ehdoksi hän laittoi sen, ettei F enää käy kauppaa Igret-lintujen sulilla, eikä talossa käsitellä mitenkään alkoholia... Ivy eli hyvin, hyvin vanhaksi tässä samassa talossa. Kuvassa tosin esiintyy talon pienoismalli.

Happy Halloween!

... ja alkoihan se ameriikkalainen halloween hapatus purra myös meidän perheeseen. Uusina hankintoina ostimma muovisia kurpitsapäitä (yhteensä neljä joista yksi oli muita suurempi, oikea megapää!). Eikä vieläkään kaduta, outoa!

Istuksimme kotona ja odotamme hämärän laskeutumista. Tarkoitus on lähteä The Trick & Treat Tourille lähinaapurustoon. Mukaan piti liittyä poikien kaveri, mutta häneltä oli Halloween peruttu kouluselkkauksen vuoksi tältä vuodelta. Ainakin jollakin on kasvatuksessa kuria, minua käy poika vähän jo sääliksi, sillä hän itse kysyi jo viikkoja sitten pääsisikö hän meidän kanssa rundaamaan...

Lokakuu on hurahtanut to-del-la nopeasti. Mukaan on mahtuntut mieluisa kyläily Suokkilaiselta perheeltä (no Jermu oli tosin unohdettu kotiin), harmi ettei saatu vietyä Kaarloa snorklaamaan, sillä tuohon aikaan Atlantilta paineli hirmumyräkkä ohitse, joka teki monesta päivästä harmaan, sateisen ja tuulisen. Ilmat viilenivät mukavasti ja päivät ovat lyhentyneet. Pimeä tulee jo seitsemältä ja aamulla valkenee vasta hetken ennen kahdeksaa.

Ville on ollut hyvin hoppuisa ja on laukkuuttanut uutta työtoveriaan Saraa eri laivoilla. Nytkin he ovat jossain Cosumelin suunnalla hikoilemassa. Sentään jotain elämyksellistäkin mahtuu mukaan, sillä Sara sai villittyä Villen ylittämään itsensä ja loikkaamaan ulos liikkuvasta lentokoneesta. Se oli sellainen tandem-hyppy, ei kuitenkaan Sara ja Ville, vaan molemmat erikseen ihan ammattilaisten kanssa. Pääsin mukaan ikuistamaan tapahtumaa eri kameroilla. Se oli hauska aamupäivän retki, josta riittää pohdittavaa pitkäksi aikaa. Varsinkin kun hyppy oli ollut Villen "to-do" listalla 24 vuotta. Näin ne nuoret laittaa keski-ikäisiin vauhtia, kun miettii asiaa vaikka siltä kannalta että Ville on miettinyt asiaa lähes yhtä pitkään kun Sara on elänyt :-D

Sara tutustutti koko perheen ameriikkalaiseen perinnelajiin, sillä kävimme yhdessä keilaamassa. Veli ei olisi millään halunnut lähteä, mutta nyt hän ei muuta haluaisi tehdäkään :-) Se oli hauskaa ajanviettoa ihan kaikkien mielestä.

Meidän pitkäaikaisin vieraamme on myös lähtökuopissa. Janne-eno on kotiutumassa alkuviikosta, niin se kolmekuukautta hurahti vieri-&valohoidossa. Hyvin on saatu Hyytelö-Eno kasattua ja luottavaisin mielin laitamme hänet koneeseen kohti uusia seikkailuja ja elämän haasteita. Mutta nyt on pimeä laskeutunut ja on aika hiippailla naapureiden ovien taakse. BUU vaan sinnekin!

Rohkeat hyppääjät lähestymässä "lentokenttää".

Evergladesin reunalla yksi kone ja vain yksi tie ylös.

Siinä se, kiitorata!

Asiasta pitää varoittaa! Viesti meni perille kun oli nuppi mukana myös paluumatkalla.

Kierrätystaidetta.

Se suuripäisin kurpitsa yhdistettynä jouluvaloihin, toimii!

Mr. Urpo vahtii pikku pumpkineja joista yksi on jo täynnä karkkia!

The Trick&Treat Tour 2014 lähtökuopissa.

Ensimmäisessä talossa ei ollut kotona kuin haamuja.

Yli kymmenen tölliä tuli kierrettyä, reippaita ovat nuo nuoret miehet!

Kaaosvuodet?

Nykyisin ei ole muodikasta puhua elämän ruuhkavuosista, vaan ennemminkin kaaosvuosista. Tämä aika on juuri sitä kun lapset ovat pieniä, luodaan uraa jne. Kaikkea on kauheasti ja aina kova hoppu. Unta ei saa lähellekään tarpeeksi ja omat urheilu- ja ruokailutottumukset ovat noh- kaoottisia. Tunnistan ongelmakentän ja dadaa- voin iloisena julistaa PerheLeinon kaaosvuodet ohitetuiksi!

Ja mitenkäs tähän lopputulemaan voidaan päästä? Yksi keskeinen tekijä on lasten ikä. Pojat ovat 9 ja 11 vuotiaita, joten elämme juurikin sitä parasta vaihetta ennenkuin hirmuinen murrosikä iskee. Heidät on kohtuullisen helppoa houkutella mukaan retkille, mutta silti he pärjäävät jo tovin myös keskenään. Vanhemmilla on aikaa harrastaa ja yöuntakin saa riittävästi kun vaan itse malttaa mennä ajoissa nukkumaan. Ruokaa tehdään enemmän yhdessä ja vähemmän eineksistä. Lähes päivittäin kokoonnumme saman pöydän ääreen syömään ja juttelemaan mukavia. Arkeen mahtuu aitoja kohtaamisia.

Vaikka elämää rytmittää tietynlainen arki ja tylsätkin velvollisuudet, niin silti nekin jaksaa nykyisin ottaa positiiviselta kannalta (ainakin enimmäkseen). Jos ei ehditä siivoamaan, niin sitten eletään sotkussa ja putsataan nurkat kun ehditään. Yksi hyvä piirre on myös se, että kotiin mahtuu myös vanhempien huonoja päiviä eli kaikki voivat olla rennommin sitä miltä tuntuu. Joskus varoventtiili vaan pamahtaa, mutta nämäkin tilanteet on opittu luovimaan puhumalla. Pienet tärkeät sanat ovat kovassa käytössä.

Tänään tuijottelimme pimeällä takapihalla meren yllä loistavaa kuuta. Velillä on koulutehtävänä tarkkailla seuraavan 30 päivän aikana kuun muotoa. Tänään olikin täysikuu. Samaa kuuta ovat tuijoitelleet jo kaukaisimmatkin esi-isämme. Pitääkin ottaa se huomenna puheeksi Velin kanssa <3 Tässä muutama photo viimeisimmältä kanoottiretkeltä josta tuli myös SUP retki :-) Joillekin vieläpä ihan eka...

Veikalla löytyi tasapaino kuin itsestään, synnynnäinen SUPpaaja.

Ruuhkaa joella.

Velin tyylinäyte.

Henttu ja Tenttu vetää perinteiseen stailiin tuplakajakilla.

Dry Tortugas

Mummoleinon syysloma mahdollisti kodista irtautumisen aivan vain kahdestaan. Sponsoriksi minilomalle saatiin yllättäen Ford, sillä he laittoivat postissa tulemaan 500 dollarin shekin. Oli nääs käynyt niin ikävästi, että heidän laskelmansa hybridiautomme kulutuksesta olivat menneet poskelleen ja tällä summalla sitten hyviteltiin bensakuluja. Eipä olisi arvannut että perheen paras säästöpossu olisi Hilja, tuo hiljainen auto jolla arkiajot sujuu pelkästään akkuja lataamalla. Ja nyt puhutaan autosta, kuljettajan akut on sitten erikseen!

Maanantaina ajelimme aamusta Miamiin ja sillä välin kun perheen arkeologi tutustui Stone Circleen (jota paikalliseksi Stone Hengeksikin kutsutaan), kävi perheen pää työpalaverissa. Kivikehä on kiinnostavassa paikassa aivan joen suulla ja siellä oli kiva fiilistellä rantatörmällä. Itse kivikehä oli paalun jälkiä ympyrän muodossa, josta ei juurikaan saanut käsitystä arkeologisten kaivausten ja puistoennallistuksen jälkeen. Kaunis vihreä paikka keskellä ydinkeskustan korkeita taloja. Alueella oli koirien ulkoilutus kielletty, mutta juurikin karvaisia ystäviä siellä kävi iloittelemassa. Onneksi Miamissa ei oteta kaikkia sääntöjä niin tosissaan.

Viereinen tölli, taisi olla hotelli.

Autiotalo?

Ohikiitävää jokiliikennettä. Nostosillat on joteskin Rock. Välillä pitää vain päästää kiireestä irti kun tie nousee pystyyn.

Kivikehä ennallistettuna. Ai ei erotu kuvassa? No ei se erottunut kyllä maastossakaan :-D

Aamulla olikin yllätys edessä, sillä Dry Tortugasille lähtö tapahtui klo 6:45. Oli pimeää ja satoi vettä! Merikin oli tutunoloisen harmaa. Katamaraanilla suojelualueelle meneminen kesti reilut pari tuntia ja sinä aikana sadekin ymmärsi loppua. Saavuimme Fort Jeffersoniin ja astuimme jälleen uuteen ulottuvuuteen. Linnoitus on hyvin kuuluisa massiivisuudestaan ja teknologisesta edistyksellisyydestään omana aikanaan (rakentaminen alkoi 1840-luvulla). Myös "keskellä" Meksikonlahtea on valtavan hienot sukellus ja snorklausmaastot. Päätimme aloittaa tutustumisen linnoitukseen veden alta ja vedimme uikkarit ja räpylät jalkaan. Tästä on käytettävissä vain GoPro kuvaa jonka editointia saamme hieman odotella, sorry!

Linnoitus oli erittäin vaikuttava vierailukohde ja jos eksyy Key Westiin, niin kannattaa toki varata päivä ja mennä vielä kauemmas kaikesta.

Rantamuodostelmaa.

Hetken kuvittelin jo nähneeni pääkallon, mutta se olikin styroksinen verkon koho.

Me tulimme katamaraanilla joka kesti reilut pari tuntia, vesitasolla olisi päässyt pikaisemmin perille.

Linnoituksen sisäpihaa.

Vallihautaa.

Ihan loistava opastus!

Linnoituksen majakan jämät.

Uusi ranskalainen ystävämme linnoituksen harjanteella.

Onneksi oli pilvinen päivä.

Mr. Ville.

Massiivinen on, sano!

Ympäristö ei ole ollut armollinen tykkiaukkojen rautaluukuille.

Tykinkuulat kuumennettiin erityisessä uunissa.

Kuubalaisia nousee maihin pikku purkeilla.

Linnoituksen portti vallihaudan takana. Edustalla symbolinen ankkuri.

Lokakuun tunnelmia

Syyskuu vaihtui lokakuuksi ja kotiinpaluu on yhä enemmän mielessä. Sitä yrittää aamulenkeillä kohota arjen yläpuolelle ja katsella maisemaa ainutkertaisuuden linssien läpi. Tänään matkan varrelle osui keskenkasvuinen koira, joka teki kunniakierroksen niin lujaa kuin jaloista lähti. Vaikka temppu oli pedagokisesti varmasti suuri virheliike, ei se estänyt minua ja koiran isäntää nauramasta ääneen. Lisää tuollaista spontaania iloittelua kiitos!

Tänään on se hetki kun Mummoleinon kahden viikon loma loppuu. Pojat ovat siitä kovin harmissaan, vaikka hyvin he harminsa peittävät pelimaailmaansa. Saa nähdä riittääkö rautakanki irroittamaan heidät koneista lentokenttäkeikkaa varten.

Uusi urheiluharrastus on nyt laajentunut perheessä kun Jaana-tädin rullaluistimet vaihtoivat mannerta (Kiitos!). Kas, nehän ovat Veikalle juurikin sopivat ja Velille haettiin vielä omat urheilukaupasta. Perjantai iltaa vieteltiin luonnonpuistossa rullailen. Janne-eno armahdettiin flunssan kanssa istuksimaan rantatörmälle, muut hikoilimme kuin saunassa. Lokakuu ei ole vielä tuonut armollisuutta ulkolämpötiloihin.

Bill Baggs Cape Florida State Park

Ville lähti keikalle tällä kertaa helikopterikyydillä. Sen jälkeen seikkailijasta ei olekaan kuulunut mitään. Luotamme siihen että on edelleen hengissä, ei ne internet yhteydet aina niin loistavia ole. Kotiutuspäivä ei ole tiedossa, mutta peukutamme notta ehtisi viikonlopuksi kotiin. Eihän meillä muuta tärkeää ole, mutta Tero pitäisi saada sukeltamaan. Hän on kuitenkin tullut Suokista asti tsekkaamaan paikalliset vedenalaisnähtävyydet. Viime viikonloppuna kelit oli sen verran kovia, että tyydyimme matkailemaan autolla tutustumaan Miamin eteläpuolella pönöttävään majakkaan eli kohteena Bill Baggs Cape Florida State Park.

Jotkut paikat ovat vain sellaisia että niistä vaikuttuu. Vaikka kaahasimme ehtiäksemme klo 13 opastetulle kierrokselle (jota ei ollut) ja unohdimme uimakassin himaan. Silti majakkaan kiipeämisen jälkeen oli kivaa kahlailla ja katsella rannan touhuja. Pojilla oli sentäs uikkarit jalassa, joten he olivat pitelemättömiä. Pitelemättömiä ovat olleet myös viimeiset vieraamme Tero ja Henni, jotka ovat ehtineet jo Key Westiin ja Orlandoon. Näinhän se vähän on, kun tänne asti raahautuu niin pitää käyttää aika hyödyksi :-)

Näkymä majakasta pohjoiseen.

Henttu ja Tenttu majakan valolaitteessa.

Cape Florida majakka rakennettiin alunperin vuonna 1825.

Leppoisaa rantsumeininkiä.

Majakka kuitenkin tuhoutui toisessa Seminole-sodassa ja tämä nykyinen on vuosimallia 1846.