Nykyisin ei ole muodikasta puhua elämän ruuhkavuosista, vaan ennemminkin kaaosvuosista. Tämä aika on juuri sitä kun lapset ovat pieniä, luodaan uraa jne. Kaikkea on kauheasti ja aina kova hoppu. Unta ei saa lähellekään tarpeeksi ja omat urheilu- ja ruokailutottumukset ovat noh- kaoottisia. Tunnistan ongelmakentän ja dadaa- voin iloisena julistaa PerheLeinon kaaosvuodet ohitetuiksi!
Ja mitenkäs tähän lopputulemaan voidaan päästä? Yksi keskeinen tekijä on lasten ikä. Pojat ovat 9 ja 11 vuotiaita, joten elämme juurikin sitä parasta vaihetta ennenkuin hirmuinen murrosikä iskee. Heidät on kohtuullisen helppoa houkutella mukaan retkille, mutta silti he pärjäävät jo tovin myös keskenään. Vanhemmilla on aikaa harrastaa ja yöuntakin saa riittävästi kun vaan itse malttaa mennä ajoissa nukkumaan. Ruokaa tehdään enemmän yhdessä ja vähemmän eineksistä. Lähes päivittäin kokoonnumme saman pöydän ääreen syömään ja juttelemaan mukavia. Arkeen mahtuu aitoja kohtaamisia.
Vaikka elämää rytmittää tietynlainen arki ja tylsätkin velvollisuudet, niin silti nekin jaksaa nykyisin ottaa positiiviselta kannalta (ainakin enimmäkseen). Jos ei ehditä siivoamaan, niin sitten eletään sotkussa ja putsataan nurkat kun ehditään. Yksi hyvä piirre on myös se, että kotiin mahtuu myös vanhempien huonoja päiviä eli kaikki voivat olla rennommin sitä miltä tuntuu. Joskus varoventtiili vaan pamahtaa, mutta nämäkin tilanteet on opittu luovimaan puhumalla. Pienet tärkeät sanat ovat kovassa käytössä.
Tänään tuijottelimme pimeällä takapihalla meren yllä loistavaa kuuta. Velillä on koulutehtävänä tarkkailla seuraavan 30 päivän aikana kuun muotoa. Tänään olikin täysikuu. Samaa kuuta ovat tuijoitelleet jo kaukaisimmatkin esi-isämme. Pitääkin ottaa se huomenna puheeksi Velin kanssa <3 Tässä muutama photo viimeisimmältä kanoottiretkeltä josta tuli myös SUP retki :-) Joillekin vieläpä ihan eka...
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjHm4mzW43Y15QOVMAMChxDKlDXW_XdihE3YLsULRsBKEMiUpaNRF_H6PgHO1n6_Lb2lgVnBqv7zeHEUph7WV1FgPrlyQmBDjBVgri_d1DCDpFbI0qYTBNCJxfF6LIGgd-ZRSL__eKWWYcl/s1600/IMG_4271.JPG) |
Veikalla löytyi tasapaino kuin itsestään, synnynnäinen SUPpaaja. |
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh9JF8d_2BNXJNUo2YKxcyNgU6lpFfsjAsblWIS7mq8e6cwkFsLqIMG1hs0b8lzoCmO9MaSl49AyTV29u3sgDs-MEVSOCYTvwmB5Kx5tYg3xobJ8aSlyptKsI2jVhXC2O0kfGs4hu1bhPrj/s1600/IMG_4282.JPG) |
Ruuhkaa joella. |
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgAOjxN66ODHtkCHdHUfgstmH9KxDz19Z8kdANgGqvPS_wO71qvA491Fd5kkRSyfGsocsN_pZ27XKDz19RpDR3kncKrGoo5Bc4LQ-d1CTlkxjdwUCHXM-QDk29vUJPcEhhFx5vrTprICp60/s1600/IMG_4274.JPG) |
Velin tyylinäyte. |
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgG2IIMRpEJX0YQDdx7x6ZLUKO8o1fgMgMNQKDlnSybk71IqELG1uQeyCGsau70WkXhkjD4LpJPTx3pc-lzQzXw-7Bh_uPG5sMg7Vt2k6230fZ_8bamjUig0BRzfdsfCpAugxIZJWjD2VqW/s1600/IMG_4267.JPG) |
Henttu ja Tenttu vetää perinteiseen stailiin tuplakajakilla. |
No comments:
Post a Comment