Mummoleinon syysloma mahdollisti kodista irtautumisen aivan vain kahdestaan. Sponsoriksi minilomalle saatiin yllättäen Ford, sillä he laittoivat postissa tulemaan 500 dollarin shekin. Oli nääs käynyt niin ikävästi, että heidän laskelmansa hybridiautomme kulutuksesta olivat menneet poskelleen ja tällä summalla sitten hyviteltiin bensakuluja. Eipä olisi arvannut että perheen paras säästöpossu olisi Hilja, tuo hiljainen auto jolla arkiajot sujuu pelkästään akkuja lataamalla. Ja nyt puhutaan autosta, kuljettajan akut on sitten erikseen!
Maanantaina ajelimme aamusta Miamiin ja sillä välin kun perheen arkeologi tutustui Stone Circleen (jota paikalliseksi Stone Hengeksikin kutsutaan), kävi perheen pää työpalaverissa. Kivikehä on kiinnostavassa paikassa aivan joen suulla ja siellä oli kiva fiilistellä rantatörmällä. Itse kivikehä oli paalun jälkiä ympyrän muodossa, josta ei juurikaan saanut käsitystä arkeologisten kaivausten ja puistoennallistuksen jälkeen. Kaunis vihreä paikka keskellä ydinkeskustan korkeita taloja. Alueella oli koirien ulkoilutus kielletty, mutta juurikin karvaisia ystäviä siellä kävi iloittelemassa. Onneksi Miamissa ei oteta kaikkia sääntöjä niin tosissaan.
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiRjcIfi-50rx3P9jsdA_G5z_tMFSk4KYN-LrN61TzXaUPiWeDl9zkZfPNBX-8C7x3GzHv67x5wBKjie5WQiIGzbIN9t_9aTsuOamL_h-TB3YscpQY2uhzcSGNLRot34eK6FeR1Jh_M5MD4/s1600/IMG_4306.JPG) |
Viereinen tölli, taisi olla hotelli. |
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhZWAedX4f7Ghn8hffubTa0ZXx2bv8Vm0SlsLXSfS9Qe7LqjF6YM4ObW7gAVCuzdTqWVrc-_ChTphzTKH3u8PaN14scvdqOVgxntsMVObzIb5BdXckcX4hEaS7uZaiUJAlabZk9KyeT3cwY/s1600/IMG_4312.jpg) |
Autiotalo? |
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiUxOZaY61ZB8tqSnfTJb_53X3VTc9w-WJ1xiSqwMtrcNrSph50shaccU1UZpHcvnYf6ImnO64ELHoYmGEWRbKsqE6ioicPTH4raNxZjvDQphFdITWhFbVlD-ZqEyHYTRtPVNjvz5XQjd61/s1600/IMG_4327.JPG) |
Ohikiitävää jokiliikennettä. Nostosillat on joteskin Rock. Välillä pitää vain päästää kiireestä irti kun tie nousee pystyyn. |
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjXA_lCF9rtmK9irMjS7tF7K1jjZAnbkY1qaQtGCJbRzPtDmPBe2E9uEcJm36zHJiDJ-DiZoP62wfmEbCseGIRD8YzODnEbPaVHeUL67ZXo9oZQlRdMe8PGE0hHXIvVz8fIwsXOux_cFwq-/s1600/IMG_4330.JPG) |
Kivikehä ennallistettuna. Ai ei erotu kuvassa? No ei se erottunut kyllä maastossakaan :-D |
Aamulla olikin yllätys edessä, sillä Dry Tortugasille lähtö tapahtui klo 6:45. Oli pimeää ja satoi vettä! Merikin oli tutunoloisen harmaa. Katamaraanilla suojelualueelle meneminen kesti reilut pari tuntia ja sinä aikana sadekin ymmärsi loppua. Saavuimme Fort Jeffersoniin ja astuimme jälleen uuteen ulottuvuuteen. Linnoitus on hyvin kuuluisa massiivisuudestaan ja teknologisesta edistyksellisyydestään omana aikanaan (rakentaminen alkoi 1840-luvulla). Myös "keskellä" Meksikonlahtea on valtavan hienot sukellus ja snorklausmaastot. Päätimme aloittaa tutustumisen linnoitukseen veden alta ja vedimme uikkarit ja räpylät jalkaan. Tästä on käytettävissä vain GoPro kuvaa jonka editointia saamme hieman odotella, sorry!
Linnoitus oli erittäin vaikuttava vierailukohde ja jos eksyy Key Westiin, niin kannattaa toki varata päivä ja mennä vielä kauemmas kaikesta.
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi7apXvvqplJdDiQ77GCc9CeH6S5xnetYShXhLnjESRoVcpV9yoa_EJ_Kw9S-91NDDECGwX_bbnC7CMwtBcUSQz2k9T407PjFNzZX6JaxWxqJ-9kagmSJqBCslZikkI7eRJ0NkhMjh7wcF3/s1600/IMG_4351.JPG) |
Rantamuodostelmaa. |
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjs0bw0BD5FhsTD-kL_KSqeakFuLC8PeiOfWl6fBhiHCFgPE_-ux6ihyrWYeHPlTc6rsfJF7BZ5-QY1VAa6wbDxtLhYBugMgJMchG2Ii4MjO0UpITEBwoDfWvJNf1IsCGd1hAlEMpEaRyhU/s1600/IMG_4354.JPG) |
Hetken kuvittelin jo nähneeni pääkallon, mutta se olikin styroksinen verkon koho. |
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhAgL0tRviPN05NRZ7ayKwWKuBdrdMriLWlW_9qXrrUea-jhp8KW7Gr35bch96l1l9f3-4z5zNOwM_NNpXwfubjRNsrlH0ut4ZZhwZQbuV881HBHqMOssLTa9pozOz4H_7IOp_7gUOFM92b/s1600/IMG_4358.JPG) |
Me tulimme katamaraanilla joka kesti reilut pari tuntia, vesitasolla olisi päässyt pikaisemmin perille. |
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgX1Xa0qxQk7Bkzu_xVEHWNiV9Abf8XGVkznV-Ss-5Aeg_ISku3jyt8eJEB__nW_YnAcRMXJnB-Y3QOHCXz_llFWCF4-oiPTXhDsFW_5UzUFGtvTWDI6Q8OW6ppwJCWflJq8PJMajfhb4MA/s1600/IMG_4361.JPG) |
Linnoituksen sisäpihaa. |
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh0ffGhyDRJG86LVvM5vTsOGlMEb1UCSBSqW1OGS8YcatI3niJw3M7rdpHw3E-GmUPx3eealp3qD5L84dLk684mqyDmjFeTYEJuvzgSh59sUKt9fzRRWZGFJfI0JuVKMRg0Ug1XSComZK_4/s1600/IMG_4363.JPG) |
Vallihautaa. |
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjQ9CoZfzVMuT8-trb0ufEdDVdufgbrrmsCNpnQbVz4mk-AZ_Xpv6rY1mewu-LYuKf_98eAFzyc9oCcNr1L4Ue-gehqVXrR7QadHljUkDreny1_v6drI8vpZbeer6RprvH-HIzGP2d9r0BT/s1600/IMG_4365.JPG) |
Ihan loistava opastus! |
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjfkWW55WQOLe3EKLMc708nPdELKXJLjC6UE3LIK_Tszj7heNSo1mQdP-yerLvNhzaiB1GV7HqZx3JinQjKjKVAYhdGx0AOwVwuLG_aYT7q_opeGP4v-lKHq5YB_u1OyhS7FAq-X2eyX24m/s1600/IMG_4373.JPG) |
Linnoituksen majakan jämät. |
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiN9Srybfc_mBtwzvAY5Kn_68UO1T669GEYpjKbmhXUFPI-RLbUvNPhkBGdYlLiDdul5ANsUJ02ykbOX6LUvo_uyYzvejxeqcktnOPDSlaFDhZJCE-5LmI4n7wf5OjC8vzfqR2u4CFe0UhB/s1600/IMG_4386.JPG) |
Uusi ranskalainen ystävämme linnoituksen harjanteella. |
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjQrIfZdbTxUZpxI4gfTj1fdlSk23FnmHHt7LmVfmyvPfG56wAcpKvORi55bO9VEdm8c9jNL2jQRFVmyOMTAiaMbW9o5OR5tlqZpxwxa3Rx7Nlvgtf7fyQI1miKLnmK3Bg-EuRMzMOEsEgj/s1600/IMG_4400.JPG) |
Onneksi oli pilvinen päivä. |
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgRuMCzNrg5NbLDGTl9o7r5ftAzEwvyBdYwt2tOfamv9G6bmj-C7PBdEdxkqoW4nZ2C_7Eg9iFhTljGAXRRgK4rMLeYlIfJDpPSschruthmd6iTVGUP3dhwvQCRpoSwQfuMrzf3n0DTwGEW/s1600/IMG_4409.JPG) |
Mr. Ville. |
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhedqUqXJQWwwSFY1JihcIk5iVzzeG4XdVEonZjUQ3rok18kQ4QH1JrQYz7-n9MPyqcBeckDiTJsjS2camxWwN1Oj-NRAqfftEBgr52YeTHUmN-KxmxgYfMa0vwknnEabckTTqj4W9rKYUc/s1600/IMG_4410.JPG) |
Massiivinen on, sano! |
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgHo4U3NL-BgEum4qmOrQZWiyLrBFKcVuucCqGxq5dQ7F2ZKsh21cAediOO_IoFtQWhD8WlXLUnT-14XXJUV7cOtyPokvLpBIaGffip0keMqYoG815ocl0gqxUBPIM3hbf-yazwcHTcVWxe/s1600/IMG_4417.JPG) |
Ympäristö ei ole ollut armollinen tykkiaukkojen rautaluukuille. |
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgDbRJ21pqaxtvximUVwaK6utD0QkDcZvEfcfwyhDLS4RVsxzIj0LptrJjTzyVbHh5OIrrbG6b4Yi1eZErUBzrvgqq3aBQuLNHlLWeUp0EiqC4D-ssoEtk9QmczgU-gsjYCM5FzOlB0PSsV/s1600/IMG_4424.JPG) |
Tykinkuulat kuumennettiin erityisessä uunissa. |
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjOeDlJ0gsdvlQDdzRuXIw5XCTnSv9184pbuBPQT2CQZFuFQMJsMjh9cdrjimUtFenXmmO0VQ5a2eouvahmkgM-6Wz0UijBhZaAwapFp3zez3OhcFW0tRhFFV6raHzNxUC5gBkUqFHkCgCU/s1600/IMG_4427.JPG) |
Kuubalaisia nousee maihin pikku purkeilla. |
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjy7L-OcwgO2w5VpVp14gLiQJY7KeDx41tvAp9QEPHK7FUNjvewnC0G76cnyR958p8CzhvdRhxTULwDeAjJRHxMIDXZkitYiVEn0zGuwi-lP3K1UvaMCT5HpoI1mMi_hV4Y69oqy5zR9n9I/s1600/IMG_4435.JPG) |
Linnoituksen portti vallihaudan takana. Edustalla symbolinen ankkuri. |
No comments:
Post a Comment