23.6.2013 sunnuntai, McLarthy Treasure Museum

"Wherever gold glitters or silver beckons, man will move mountains to get to it." (museon esite)

Vuonna 1715 yhdentoista (tai kahdentoista) laivan laivue oli matkalla Floridan rannikkoa pitkin kohti Eurooppaa. Etapillaan Kuubasta St. Augustineen se joutui hurrikaanin hyppysiin. Laivue oli matkalla Espanjaan pullollaan arvometalleja. Samanlainen laivue kulki vuosittain kohti Eurooppaa mukanaan kuluneen vuoden aikana kaivettu kulta ja hopea kolikkoina ja harkkoina. Noin 1500 henkilöä pelastui eri haaksirikoista ja he leiriytyivät paikalle jossa museo nykyisin sijaitsee. Paikka on lähellä seurueen lippulaivan uppoamispaikkaa.

Henkiin jäänyt seurue jäi paikalle pelastamaan lastia, osan siitä kävivät merirosvot ryöväämässä. Iso ryhmä oli paikalla tiettävästi noin viisi kuukautta. Se oli pitkä aika keskellä villiä luontoa, eläkkeellä olevan vapaaetoisoppaan mukaan naisia ja lapsia haudattiin hiekkaan jotta he olisivat välttyneet itikan puremilta. Syötäväksi saatiin rannalle munimaan tulleita kilpikonnia. Pelastautuneet eivät uskaltaneet lähteä patikoimaan St. Augustineen, sillä he pelkäsivät kannibaaleiksi tiedettyjä Ais- heimon intiaaneja. Tämän lisäksi asiantunteva oppaamme kertoi miten jokamiehen oikeus pätee kultakoilikoihin ja kehoitti meitä lähtemään kaivelemaan niitä läheiselle rannalle. Oikeudet veden alta löytyviin kohteisiin on puolestaan myyty yksityiselle pelastusyhtiölle... Tämän lisäksi opas kysyi haluavatko pojat pidellä aitoja harkkoja kädessään. Jossain vaiheessa tädin jutut alkoivat tuntua turhan lennokkailta, harkotkin paljastuivat kopioiksi. Mutta "take home message" oli selvä- näihin aarteisiin on löytäjällä täysi oikeus! (huom. tarkistan nämä seikat, poikkeavat niin paljon muun sivistyneen maailman suhtautumisesta arkeologiseen kulttuuriperintöön).

Osa laivueen aluksista on edelleen löytymättä. Ensimmäisestä saatiin havainto jo vuonna 1928, jolloin Urca de Lima- niminen alus löytyi Fort Piercen edustalta. Sebastian inletistä (museon lähistöltä) saatiin seuraavat havainnot 1940-luvulla. 1950-luvun puolivälissä hurrikaani muutti rantaviivaa, jolloin Kip Wagner havaitsi jäljelle jääneiden leiripaikan jälkiä. Hänellä ei ollut varaa sukelluslaitteisiin, joten hän sahasi ikkunan surffauslautaan ja lähti etsimään lisätodisteita merestä. Sen avulla hän paikansi tykin, jonka luota El Capitana- aluksen hylky lopulta löytyi. Uusien sukeltavien kavereidensa kanssa Wagner kokosi omaisuuden hylkypaikan erilaisista arvotavaroista. Alkuperäisen porukan keskittyessä oikeisiin töihinsä paikalle tuli Mel Fischer, yksi kuuluisimmista treasure huntereista, joka myöhemmin löysi mm. Atocha hylyn. Kultaa etsiessä ei pitäisi tuhota todistusaineistoa menneisyyden tapahtumista. Arkeologiset kohteet kun tuppaavat olemaan aika herkkiä, kaivelemalla ympäristön täyteen kuoppia tekee samalla taatusti tuhoa tavalla, joka on peruuttamaton. Ahneus, yksi ihmisen perisynti. Ei sitä pitäisi lietsoa tavalla jota McLarthy Treasure museossa tehdään (enkä usko Ais-intiaanien kannibalismiinkaan :-) !

Oli kivaa museossa. (Veli)

Riikalle vertailumateriaalia Vrouw Maria -juttuihin. (Minna)

Aseen osia, tuli mieleen Kronprins Gustav Adolf. (Minna) oo, siistii (Veli).

Laivakello, lautasta ja kaikkea turhaa (Veli).

Kultaharkko (Veli).

Jei, me pidetään kultaharkkoja kädessä (Veli). Näin sitä kasvatetaan tulevia treasure huntereita (Minna).

Museon jälkeen seuraava pitstop oli yhdellä Floridan suosituimmista surffausrannoista (Sebastian inlet), jonka hoksasimme ajaessamme alueen ohi. Oli todella hauskaa seurata enemmän ja vähemmän taidokkaiden surffareiden touhuja aalloilla. Lounastaessamme alueen rantabaarissa, näimme nuoren miehen jolla oli tuoreita ruhjeita ylävartalossa ja kävelykin sujui ainoastaan nilkuttaen- ei ole vaaraton laji tuo surffaaminenkaan!

Katsottiin surffaajia (Veli).

Floridan yksi parhammista surffausrannoista Sebastian Inlet (Minna).

Vihdoin hotellissa, oli kivaa uima-altaassa (Veli).