Sataa vettä

moi, Veikka täällä mitä kuuluu, no mulle kuuluu hyvää. En ole tehnyt paljon mitään ihmeellistä sillä olen kipeä. Kävin eilen lääkärillä ja sain 3 lääkettä. Ei ole kivaa koska antibiotti maistuu pahalle. En mennyt tänään kouluun koska olen kipeä edelleen. Noh ulkona sataa vettä ja on huono sää...

Kissaystäviä

Ville on tunnetusti hyvin allerginen kissoille. Liekö sattumaa, mutta heti kun hän oli lähtenyt keikalle, alkoi kulmakunnan kissakavereilla mau-juhlat. Karvisen näköinen kissa (jota nimitämme tästä eteenpäin Pörröksi) istui takaoven lasioven edessä ja maukui päättäväisesti. Arvelin että sillä saattaa olla vilu ja nälkä, lämpötila oli laskenut kuitenkin Floridalaisittain poikkeuksellisen alhaalle. Kaivoin jääkaapista kalanjämät ja ne katosivat hyvin nopeasti. Tämä ei ollut kuitenkaan riittävää, vaan hän päättäväisesti istui ulko-oven edessä ja maukui. Totesin ettei näy ulkoisia väkivallan merkkejä, ei lähenevää synnytystä tai mitään hälyyttävää, joten sanoimme Pörrölle hyvää yötä. (Tätä ennen olin soittanut Suville ja varmistanut toimintatavan sekä googlannut löytöeläinkodin sivuilla).

Aamulla Pörrö oli edelleen takapihalla ja nyt hän oli jo rohkaistunut niin paljon että antoi koskettaa itseään ja puski jalkojani vasten onnellisen oloisena. Pörrö on seikkaillut pihallamme koko sen ajan kun olemme asuneet täällä ja tämä on ensimmäinen kerta kun hän ottaa kontaktia. Sen vuoksi ajattelin että nyt on jokin ongelma, mutta ilmeisesti hän vain etsii itselleen parempaa kotia. Täytyy siis yrittää paikantaa vanha koti ensin ja katsoa kaipaako joku Pörröä. Meille ei valitettavasti voi jäädä, sillä Villen vaihtaminen kissarakkauteen ei nyt vain ole ajankohtaista ;-)

Pian ruokailuun yhtyi myös Musti, joka on nuori pikimusta kissa, joka on samoin näkynyt hoodeilla alusta saakka. Musti on vielä säikympi kuin Pörrö, epäilen että hänet on hylätty nuorena kissana ja sosiaalistuminen alkaa olemaan muisto vain. Jännää miten hylättyjen kissojen ja kulkukissojen välillä on ero. Hylätyt kissat ovat vähän rähjäisiä ja kulkevat yksin. Kulkukissat jotka ovat täysin villejä, ovat siistjä ja hengaavat laumoissa. Tämän kaiken opin tutkaillessani läheisen kissojen löytökodin sivuja. Laitoin sinne viestiä ja odotan toimintaohjeita. Täytynee varmaan ensin käydä haastattelemassa naapurusto läpi, jos jollakin olisi tietoa kissojen alkuperäisestä omistajasta.

Sunnuntain viettoa

Aamulla perheen pää pakkasi laukkunsa ja lähti keikalle Aruballe. Loppuperhe jäi miettimään miten tämän sunnuntain saisi vietettyä. Aamupalaksi vohveleita höystettynä banaanilla, kermavaahdolla ja siirapilla- siitäpä lähti koneet mukavasti käyntiin. Ehdolla oli Science and Discovery Museumin uusin 3D elokuva. Lyhyt dokkari kertoo 13 vuotiaan pojan oppimatkasta riutan elämään. Miten kotikylä voisi säilyä elinvoimaisena kun isot kalat ovat häviämässä riutoilta.

JOURNEY TO THE SOUTH PACIFIC 3D
Filmed in the heart of the Coral Triangle, amid the pristine coral reefs of Raja Ampat, Indonesia, Journey to the South Pacific transports audiences to an underwater Eden where exotic marine life flourishes. Sea turtles, whale sharks, manta rays and other unusual creatures thrive here in this special place, the most bio-diverse marine ecosystem in the world.

In this feel-good ocean adventure, audiences join a 13-year-old boy on a voyage through the islands as he dives with the world’s largest fish, witnesses’ sea turtles laying their eggs after a 6,500-mile journey across the Pacific, and encounters exotic critters like the coconut octopus. Here, Raja Ampat’s islanders use ancient wisdom and modern science to protect their local reefs, showing what it means to live in balance with the ocean.

Leffa oli uskomattoman kaunis ja message myös hyvin selvä. Lieneekö johtunut hammaslääkärin määräämästä lääkityksestä, mutta harvoin on mikään leffa liikuttanut näin paljon… ei sen vuoksi että siinä oltaisiin mässäilty merien kurjaa kohtaloa, vaan sen vuoksi että elokuva oli positiivinen, ratkaisukeskeinen ja täynnä lasten iloa. Yhdistämällä vanhoja perinteitä ja uusimpia tutkimustuloksia päästään kestäviin ratkaisuihin. Pojat olivat selvästi vaikuttuneita ja kotimatkalla riitti puhetta meristä. Kurvattiin jopa rannan kautta tarkastamaan näkyisikö surffaajia. Meri oli aivan peilityyni ja vain muutama paddlaaja oli liikkeellä. Yritin vielä ehdottaa nopeaa uikkareihin sujahtamista ja lähiriutalle snorklaamista, mutta se oli tietysti jo liikaa kun tietokonepelit odottelivat kotona...

hammaslääkäriin?

Kun Suomessa iskee mikä tahansa tauti tai vitsaus, on heti selvää miten toimitaan. Kontaktiverkosto on valmis ja protokolla selvillä. Täällä kun leukaluu alkaa omituisesti vihlomaan, sitä miettii tovin mitä asialle pitäisi tehdä. Koko terveyshuoltojärjestelmä on niin erilainen kuin Suomesssa, eikä ole mitään käsitystä eri lääkäreiden pätevyydestäkään. Erityisesti hammaslääkärit ovat muutenkin niin pelottavia ettei huvittaisi löytää itseään makaamasta selällään ja suu auki minkään konitohtorin pihtien ulottuvilta. Onneksi on Ville ja hänen vilkkaat työtoverinsa. Muutaman päivän jatkunut leukaluu-oireilu muuttui yöllä rehelliseksi hammassäryksi ja oli aika tehdä asialle jotain. Ville onki Adamilta hyvän hampilekurin tiedot ja eikun klinikan auetessa klo 8 soittelemaan ja kyselemään vapaata aikaa. Mutta ei, lääkäri ei tule töihin perjantaina…

… mutta ystävällinen vastaanottovirkailija aikoi soittaa lääkärille ja kysyä eikö hän nyt kuitenskin tulisi töihin. Niinpä puhelin soi klo 8:50 ja tunnin päästä olinkin jo hierovassa tuolissa röntgenkuvauksissa. Diagnoosi oli helppo ja selvä, hampaan juuressa on tulehdus. Ensin vedetään 10 päivän antibioottikuurin ja sitten katsotaan mitä sen kanssa menetellään… Mukaan sai myös kourallisen kipulääkkeitä, eiköhän näillä pärjätä alkuun. Apteekin täti meinasi että hammaskipu on pahempaa kuin synnyttäminen. Täytyy myöntää että ilkeää tekee. Syöminenkin hoituu keitto-linjalla, sillä pureminenkin sattuu. Mutta, nyt homma on hoidossa ja odotellaan miten hoito puree! Lompakkoon keikka teki satasen reiän eli ihanaa ettei hädänalaista ihmistä rokotettu sen enempiä :-)

Tämän lisäksi vastaanottovirkailija paljastui Mel Fisherin edesmenneen yhtiökumppanin tyttäreksi eli nyt olisi uusi sukelluskaveri :-)

Harrastamaan!

Tietysti normi perhearkeen kuuluu harrastaminen. Meillä se on jäänyt todella vähäiseksi aikuisten osalta. Jos harrastukseksi ajatellaan säännöllisesti, tiettynä viikonpäivänä toistuva toiminta, joka muodostaa työlle vastapainoa, niin täytyypä huomioida että tämä uusi harrastusaalto on erityisesti Villelle iso muutos. Ei siis ihme että Villeä jännitti matkalla Kimlingsin ekoihin karate treeneihin. Onneksi pojat olivat mukana tsemppaamassa, joskus näinkin päin! Aikuisten tunnit on järjestetty niin että samaan aikaan on lapsille myös omat treenit. Ihan loistavaa, ei tarvitse erikseen murehtia lastenhoitojärjestelyitä.

Sillä aikaa kun pojat hikoilivat karatessa, olin pyylännyt itseni paikallisen kansalaisopiston espanjan alkeiskurssille. Olipa muuten hauskaa! Ameriikkalaiset käyttäytyvät kurssilla huomattavan aktiivisesti; mogille hekoteltiin yhdessä ja kannustusta sai kun oikein onnisti lausumisen kanssa. Opena oli vanhempi täti, joka epäili uuden vuoden lupausten olevan kurssin suosion taustalla. Esittelykierros paljasti miten monella espanjan kielen oppiminen on ollut agendalla parikymmentä vuotta. Itsekin kävin alkeiskurssia vuonna 1989 edellisen kerran… eli ihan muutama kuukausi sitten ;-) Jokohan nyt olisi hyvä hetki hanskata tämä kieli, jota puhuu 300 miljoonaa ihmistä ympäri planeettaa?

Univeral Studios

Aina kaikki ei mene ns. putkeen. Ensimmäinen päivä Universalilla oli sateinen ja kylmä. Sen lisäksi Orlando oli Amerikkan suosituin lomakohde eli paikka oli ammuttu täyteen porukkaa aiheuttaen suosituimpiin kohteisiin kahden tunnin jonot.

… niinpä tyydyimme dallailemaan kulisseissa ja ihmettelemään menoa.

Macys tavaratalon jouluparaati oli ilo silmälle. Sen aloittivat prätkäpoliisit.

… sitten saapui ameriikkalaisittain hoikka pukki.

Leijuva virtahepo, se taitaa meditoida ahkerasti.

Toisena päivänä otettiin terhakkaampi lähestyminen ja käytiin valloittamaan Harry Potter maailma.

Lajitteluhattua ei valitettavasti saanut kokeilla.

Ollivanderin sauvakaupassa tapahtui taikoja.

Seuraavaksi Jurassi Park, vaikuttavia dinoja!

Vesiliukumäet eivät olleet valtavan suosittuja 8C lämpötilan vuoksi...

Cat with the Hat.

Perinteinen mustakala-viritys toimii aina!

Disney jäi seuraavaan kertaan, mutta huvipuistoista pitäville Univeral on ehdottomasti kokemisen arvoinen paikka!

alligaattoripainia

Everglades on kiehtova paikka ja tällä kertaa valikoimme tutustumiskohteeksi gatorboysien farmin. He pelastavat eksyneitä alligaattoreita ja vapauttavat niitä takaisin luontoon. Kuvissa esiintyvä painija vakuutti ettei hän nauti tekemästään, sillä alligaattorit kuuluvat luontoon eivätkä tällaisiin pikku altaisiin turistien ihmeteltäviksi. Alligaattorit eivät vietä altaassa kuitenkaan pitkiä aikoja, vaan ne pyritään aina vapauttamaan mahdollisimman ripeästi.

Puruvoima on kova.

Tätä ei kannta kokeilla kotona.

Veikan uusi käsilaukku.

Tyyppi tonttulakissa vallan poseeraa!

Ensivaikutelma oli aika inha.

Arki, mallia 2014

Vuosi vaihtui ja Suomi-vieraat lähtivät takaisin loman loppuessa. Talo tuntuu tyhjältä ja keskusteluihin on taas noussut vierailu Suomeen, pojat ikävöivät kavereitaan. Aikuisnäkökulmasta kotiinpaluu tuntuu jo paljon lähemmältä, koska se tapahtuu vielä tänä vuonna. Nyt pitäisi kuitenkin vielä malttaa olla täällä ja katsella lähitienoita vielä kun siihen on mahdollisuus. Suomi ikävää lääkitsee arktinen virtaus, joka tiputti muutamassa tunnissa lämpötilan alle kymmeneen asteeseen. Velin olisi voinut aamulla ajatella olevan matkalla Suokin ala-asteelle, sillä karvavuorinen toppahattu ja kintaat täydensivät formaliinista kaivettua toppahaalaria. Eipäs näitä ole lähes vuoteen tarvittukaan, onneksi mahtuivat vielä päälle!

Veikalle olivat puolestaan edelliskevään pitkät housut käyneet lyhyiksi. Ehdin juuri edellisenä päivänä käydä vaatekaupoilla ja hankkia housujen lisäksi myös pitkähihaisia paitoja. Istuessani kylmiöksi muuntuneessa tutkijankammiossani kiittelin ajatuksissani Riikkaa kynsikkäistä, sillä ne olivat nyt enemmän kuin tarpeelliset. Onneksi talossa saa ilmastointilaitteen käännettyä myös lämmittävään asentoon, joten sisällä kuitenkin tarkenee ihan mukavasti…

Joulupukki toi amerikkalaisen jalkapallon. Heittoharjoituksia auringonlaskussa...

Manaattien kylpylässä

Olemme onnistuneet näkemään manaatteja luonnonvesissä muutaman kerran ja näkemiset ovat olleet vaikuttavia. Tiesimme että manaatit kokoontuvat lämmittelemään talveksi lähteisiin jokien yläjuoksuille. Joululoman retki suuntautui pohjoiseen Orlandon suuntaan, joten oli luontevaa yhdistää siihen kurkistus merilehmien ihmeelliseen maailmaan. Blue Springs on luonnonpuisto jossa tämän ilon pääsi toteuttamaan.

Suuntasimme sinne varhain aamulla, sillä manaatit lähtevät päiväksi ruokailemaan St. Johns nimiseen jokeen, joka ei ole mikä tahansa vaatimaton mutka vaan Yhdysvaltain pisin joki. Manaattien lukumäärä lasketaan päivittän ja vierailupäivällemme niitä oli laskettu ennätysmäärä 370. Kolmekymmentä vuotta sitten niitä oli vain 18. Tätä voisi jo kutsua suojelutyön onnistumiseksi!

Manaatit ovat uhanalaisia ja 2010 valtion hallinto antoi määräyksen, että kaikki vangittuina pidettävät manaatit, jotka voidaan vapauttaa luontoon, tulee vapauttaa! Miami Sea Aquarium kotiutti Amber nimisen manaatin, joka oli poimittu Blue Springsistä talteen äitinsä jälkeen jättämänä poikasena. 10 vuotta akvaariossa, mutta heti kun Amberin äiti näki tyttärensä, kävi hän hieromassa nenäänsä lapsensa kanssa. Äiti oli jättänyt Amberin, sillä hän oli saanut kaksoset, eikä pystynyt huolehtimaan kahdesta pienokaisesta… kymmenen vuotta eikä hän ollut unohtanut. Manaateilla taitaa olla norsun muisti, mutta eihän se olisi ihme sillä he ovat geneettisesti norsujen lähisukulaisia!

Toinen liikuttava tarina liittyi Tampan meriakvaarion manaattiin, joka oli elänyt koko ikänsä eli 18 vuotta vankeudessa. Oli todella epävarmaa miten tämän manaatin kävisi vapaudessa, voisiko se vielä oppia huolehtimaan itsestään? Manaatit elävät 60-70 vuotiaiksi jos he saavat kuolla vanhuuteen. Aluksi nuoriherra kiersi vain kehää lähdelammessa, laihtui laihtumistaan, sillä lähteessä ei ole kelvollista syötävää, jos ei satunnaisia tammenlehtiä lasketa. Hänet vietiin takaisin akvaarioon ja asiasta käytiin vilkasta keskustelua. Päätettiin yrittää vielä kerran, heti kun joen vesi olisi vähän lämpimämpää. Pian nuoren herran vierelle ilmestyi tyttömanaatti uimaan ympyrää, eikä aikaakaan kun he menivät yhdessä joelle skruudaamaan vesisalaattia ja ilmeisesti ovat siellä vielä tänäkin päivänä!

Kahden tunnin jokiristeilyn aikana kuulimme muitakin liikuttavia manaatti-tarinoita. Ei ole vaikea uskoa että kysessä on eläin, jolla on erittäin hienostunut sosiaalinen käyttäytyminen. Se kykenee muistamaan,  tuntemaan empatiaa ja selkeästi oppimaan uusia asioita. Risteilyn aikana näimme myös alligaattoreita, kilpikonnia, saukon ja lukuisan määrän toinen toistaan upeampia lintuja. Risteilyn jälkeen katselimme vielä manaatteja, joista osa odotteli vielä lähteessä jokiveden lämpeämistä (Orlandossa oli poikkeuksellisen kylmää, vain 8 C). Liian monilla oli erilaisia arpia kohtaamisistaan veneiden kanssa. Nykyveneilijöitä kyllä kehoitetaan olemaan tarkkaavaisia ja erityisesti murtovesikanaaleissa on runsaasti nopeusrajoituksia manaattien esiintymisien vuoksi.

Kun Veli näki ensimmäisen kerran manaatin, hän oli heti valmis perustamaan rahankeräyksen manaattien suojelutyölle. Tänään hän kysyi: mitä hyötyä näistä manaateista on? Hmm. ollaankohan me oltu jo liian kauan aikaa Amerikassa?

Blue Springsin aamukylvyssä on vähän ruuhkaista.

Siellä näkyy yhden elämäntapanautiskelijan perä.

Sightseeing vene oli onneksi lämmitetty. Mukana olleita mummeleita nauratti kun kuorin pojilta kolme vaatekertaa pois matkan aikana...

Nämä linnut ovat saaneet pitää pyrstösulkansa kun hattumuoti meni ohi.

… ja tässä demonstraatio siitä miten lintu fisustaa.

Ville viidakossa.

Äiti ja lapsi <3 Odotusaika on 13 kk:tta ja lapsi hengaa äitinsä kanssa tiiviisti 1,5 vuotta. Äiti-manaatti on kohdannut veneen potkurit. Auts.

Uusi vuosi, uudet kujeet?

Vuoden vaihteessa olisi paikallaan tehdä katsaus menneisiin tapahtumiin, mutta 2013 oli meille niin suurten muutosten aikaa ettei siitä voi mitenkään kirjoittaa lyhyesti eikä lennokkaasti. Ehkä pitäisi vain katsoa mitä elämään kuuluu juuri tähän kohtaan? Vuoden ensimmäisen päivän suurta onnea on ruisleipä, vasta paahdettu, voilla kuorruttettu ja hitaasti pureksittu… jälkiruokana fazerin sinistä ja silmäsalmiakkia <3 Nämä eivät ainoastaan palvele makuaisteja, vaan kertovat siitä että meillä on käynyt kylässä ihmisiä kotikulmilta. Joulunaika on vetänyt Floridaan niin lomalaisia kuin työmatkalaisia ja on ollut ilo saada tuulahduksia Suomesta! Yhtälailla on hienoa nähdä miten valo ja lämpö tekevät tehtävänsä ja rentous hiipii itse kunkin kroppaan. Tosin lähikaupassa oli tarjouksessa shampanja, jonka vuoksi eräänkin perheenisin piti nukkua tänään puolillepäivin. Ei mainita nimiä, mutta rento oli ja jotenkin onnellisen oloinen ;-)

Uuden vuoden vastaanottajaisiin saimme aikaiseksi suokkilaisten kokoontumisajot vahvistettuna yhdellä kuvaustiimillä. Suokkilaisia lapsia oli paikalla kuusi kappaletta ja meno sen mukaista. Kun poolpartyissä oli vedetty pahimmat kierrokset pois, mahtui iltaan vielä tähtisädetikkuja ja uusi laji: Crocsin heitto! Laji sovelsi amerikkalaisen jalkapallon sääntöjä ja peli oli varsin riehakasta. En ihan heti keksi hauskempaa ääntä kuin lasten nauru ja spontaani ilakointi <3

Tämän äänimaiseman myötä toivotamme teille kaikille erittäin valoisaa ja iloista vuotta 2014! Ensi vuonna tähän aikaan olemmekin jo takaisin Suomessa :-)