Sunday, February 24, 2013

20.2.2013


Nyt kun istumme koneessa jossainpäin ison meren yllä, uskaltaa jo hengittää. Lähdön hetkeen mahtui monta katastrofin ainesta, josta viimeisin oli kesken muuton tapahtunut leikkipuisto-onnettomuus. Mummoleino katkaisi säärensä antaessaan pyörivässä vemputtimessa kieppuneille veljeksille vauhtia. Seurauksena kolmen tunnin leikkaus ja pätkä titaaniputkea sääressä. Onnistuivat Jorvissa kursimaan jalan kasaan, ilman jeesuteippiä. Nyt jännitetään tuleeko siitä vielä tanssikelpoista seuraavan 8-10 viikon aikana. Ainakin mummoleino saa toipua rauhassa, sillä omaishoitajat ovat riittävän etäällä.

Koivet olivat vaarassa myös tänä aamuna. Olimme lastanneet kaikki kahdeksan pulleaa laukkua kahdelle kärrylle. Tämän voi kuvitella sarjakuvana: ensimmäisenä ja urhoollisena kärryjä työntää papaleino ja kärry jää jumiin liukuhihnaston vaihtuessa lattiaksi. Perässä tulevat kaatuvat päälle dominoefektinä ja katastrofin ainekset ovat kasassa. Joku viisas (en siis minä) painoi hätäpysäytintä ja kasa matkalaukkuja, kärryjä ja lapsia saatiin sortteerattua takaisin liikuntakelposiksi. Onneksi selvittiin säikähdyksellä- mitä tapahtui matkalaukkujen sisällä – se selviää vasta ensi numerossa!

No comments:

Post a Comment