28.2.2013

Ensimmäinen viikko mennyt ihan heilahtamalla, mutta tänään kaikkia muita jännittää paitsi Villeä. Olemme lähdössä ilmoittamaan poikia kouluun, jossa Ville on jo kertaalleen vieraillut. Viranomaiset eivät muuten osanneet kirjoittaa Villen nimeä oikein, joten menee vielä toiset kuusi viikkoa sosiaaliturvatunnuksen saapumiseen. Sen jälkeen voisi hakea paikallisen ajokortin ja sitten kaikki vaadittavat paperit olisivat suunnilleen kasassa- yritämme siis saada pojat puhumalla kouluun. --Ja hyvinhän se menikin, olimme ilmeisesti riittävän uskottavia ;-) Kysyivät, aloittavatko pojat koulun heti huomenna? Jepjep. Onhan tässä kärsitty kotikoulua koko viikko!

Koulua varten täytyy tehdä huomattava määrä hankintoja alkaen koulupuvuista. Tarvitaan myös gallonan kokoisia minigrip-pusseja, käsidesiä, värikyniä, tusseja, liituja, kyniä, kumeja, erilaisia vihkoja jne jne. Yllättävän hyvin poikien hermot kestivät pörrätä paikallisessa Prismassa (=Target). Tosin lupasin uudet lego-paketit, jos kierros menee ilman henkilövahinkoja. Vielä pizza-slicet mukaan PizzaHutista ja saatoimme vyöryä kotiin parin korttelin matkan. Veikka väitti pizzan olevan parasta ikinä. Toisin oli eilinen kokemus hamburilaisbaarista- taisi olla eka ja vika kerta sitä sorttia- vieläkin puistattaa!

27.2.2013

Koulu jäi tänäänkin haaveeksi, sillä vielä puuttuu kriitillisiä papereita. Ville meni heti aamusta sosiaaliturvatoimistoon hakemaan sosiaaliturvatunnusta. Prosessi on kestänyt jo yli 10 viikkoa ja se tarkoittaa virkailijan mukaan, että jokin on mennyt pahasti pieleen. Me loput voimme hakea tunnusta vasta kun olemme olleet maassa 10 päivää. Eilen olisi korttia jo tarvittu kaupan kanta-asiakkuutta varten. Eksyin lähikauppalan Marshall-putiikkiin etsimään ämpäreitä. En ostanut, kun ei ne myyneet sellaisia, mutta sentään paistinpannu ja kattila löytyivät. Myyjä kehui miten jengi laukkaa ulkomailta asti heille shoppailemaan, kun heillä on NIIN hyvä hinta-laatu suhde. Me kun lähdimme karkuun kulutuskeskeistä maailmaa. On ironista päätyä paikkaan, jossa lähin naapuri on ostosparatiisi J

Yksi tärkeä pohdinnan aihe on ollut, mikä tekee kodin? Missä vaiheessa Suokin koti lakkasi tuntumasta kodilta, kun opraatio “pakkaus” eteni? Tämä oli helppo- se tuntui kodilta ihan loppuun asti eli onko koti sittenkin seinät, oma tila? Hotelli ei tuntunut kodilta, siinä kaiken valmiudessa on jotain vierasta. Kun olimme olleet uudessa kodissa pari päivää, totesi Veikka että tämä tuntuu jo kodilta. Yritimme miettiä mistä se johtuu. Ehkä se oli se sohva, sen viereen ilmiintynyt matto ja sen päälle tupsahtanut sohvapöytä. Pöydän päällä oleva kynttilän alunen, siinä oleva kynttilä ja sen liekki… Tai ehkä sittenkin kaikki se aika, mitä tämän puitteen luomiseen oli käytetty? Ehkä Ville oli sittenkin oikeassa hankkiessaan meille kalustamattoman omakotitalon (siis jos kristallikruunua ei lasketa) <3

Zeniä rannalla

Varoitus:
Ne jotka eivät pidä minuutin pituisista videoista, joissa kaivetaan rannalla hiekkaa -kannattaa jättää lataaminen väliin. Ne, jotka ymmärtävät, että tässä on kaikki- olkaa hyvä :-)
Minna

26.2.2013

Veikan käsi paisui rokotuksesta kuin pullataikina. Onhan se toki kipeäkin, mutta eipähän tarvi hetkeen aikaan pelätä hepatiittia. Uima-altaan täyttämis-operaatio on ollut käynnissä koko päivän. “Poolboy” löysi myös tiensä meidän takikselle, tietää saavansa aikuisseuraa edes kerran viikossa ;-) Ihan kiva setä, siltäkin saa kysyä mitä vain. Ystävällisiä nämä paikalliset!

Violetti lippu liehui rannalla, kun riensimme sinne perhetuttujen kyydillä. Emme pelästyneet, vaikka viuletti tarkoittaakin vaarallista merielämää. Ainahan se on vaarallista ja siksikin niin kivaa! Siinä sitä taas haudattiin varpaita hiekkaan ja ihailtiin aaltoja. Perheen pää istui kiltisti toimistolla töissä, joidenkin täytyy uhrautua J siis rannalle. Jottei elämä olisi ihan pelkkää sopeutumista, kaivoimme poikien kanssa koulukirjat esille ja teimme tehtäviä. Veli tosin ilmoitti olevansa valmis siirtymään englanninkielisiin koulukirjoihin. Saas nähdä joko huomiseksi saadaan kaikki paperit kasaan poikien kouluun ilmoittautumista varten!

25.2.2013

Paikallinen lääkärikäynti oli tuttua elokuvista. Potilaat odottivat huoneissa, joihin hoitajat olivat heidät jakaneet. Meidän huone oli numero kuusi. Se mitä tapahtui huoneessa seitsemän, ei kuulostanut ihan kivuttomalta. Pojat kehuttiin pitkiksi, komeiksi ja älykkäiksi- taidetaan mennä samalle lääkärille uudestaan. Vaikka setä olikin innokas rokotteiden määrääjä- Veikka sai hepatiitti A:n ja B:n, Veli samat ja vielä yhden tehosteen päälle. Bonuksena nenään suhautettiin influenssarokotukset. Sormen päästä otettiin vielä verinäytteet. Operaatio kesti kaikkinensa kaksi tuntia. Loppupäivän mielenrauha oli luonnollisesti mennyttä.

Ajanvietettä tarjosivat uima-altaan korjaajat, jotka tyhjensivät altaan ja etsivät vuotokohtaa. Kova homma. Samalla kävi myös ilmastointilaitteen korjaaja, jolta yritin udella ohjeita pesukoneen käytölle. Kertoi ettei osaa, kun vaimo hoitaa sen homman. Survoin pyykit koneeseen ja laitoin päälle. Hän kehoitti etsimään käyttöohjeet- totesin ettei tässä ny Einstein tarvi olla osatakseen pyykätä J Eihän kone ole kuin kolme kertaa suurempi kuin kotona, muutoin sama kuvio! Pyykin pesun väheneminen oli yksi asia, josta olin etukäteen ihan fiiliksissä. Syntyy sitä pyykkiä täälläkin -kun hikoillaan lailla pienten possujen!

24.2.2013

Sunnuntai. Villen ensimmäinen työpäivä. Tajusin olleeni ilman internettiä koko ameriikan ajan. Onneksi tilanne korjautuu väliaikaisella ratkaisulla vielä tänään. Jottei seinät kaatuisi päälle, kutsuimme itsemme kylään Aholoille. Saimme aimo annoksen paikallistietoutta ja kassillisen kierrätysastioita. Pojat pääsivät testaamaan akkukäyttöistä barbi-autoa. Ei ole kuulemma värillä väliä kun pääsee auton rattiin!

Minäkin aloitin autoilun tänään, rohkeasti ajamalla noin viiden minuutin ajomatkan takaisin kotiin. Olimme rannalla tapaamassa Atlanttia. Siellä voisi istua tuntikausia kuunnellen aaltoja ja seuraillen meren tapahtumia. Veikka ulkoilutti kilpikonnaa, Ville uutta lautaa. Ei ollut niin helppoa kuin elokuvissa, mutta hauskaa oli. Velin kanssa istuttiin hiekalla ja lepuutettiin. Influenssa meinaa pukata jäkitautia, onneksi huomenna on lääkärintarkastus. Se on pakollinen, jotta pojat todetaan kelvollisiksi paikalliseen kouluun. Kaikkia jännittää vastaavatko Suomen ja Floridan rokotusohjelmat toisiaan, vai onko heti aamusta edessä operaatio neulatyyny.

23.2.2013

Kuinka kauan saa pestä ja puunata 200 neliön kokoista omakotitaloa? Kauan, eikä sekään riitä. Pelkkä jääkaapin pesu oli jo sellainen urakka että piti ihmetellä: oliko edellinen asukas säilyttänyt siellä lemmikkiään? Välillä täytyy vaan heittää jalat ylös ja muistaa ettei tätä urakkaa ole tarkoitus suorittaa. Tontin lempipaikkakin on jo kaikilla löytynyt. Minna viihtyy piharakennuksen terassilla, josta voi katsella altaassa polskivia poikia. Siinä on hyvä myös kuunnella linnun laulua, katsella taivasta ja sähkölinjoja pitkin juoksevia oravia.

Tänään perhe jakautui kahtia, sillä Velille iski kuume. Veikka ja Ville lähtivät meren rannalle testaamaan miten kilpikonna kestää tyrskyjä. Perheemme on kasvanut yhdellä haikalalla ja yhdellä kilpikonnalla. Onneksi ovat  helppohoitoisia pumpattavia ystäviä. Sitäkin tärkeämpiä, sillä Floridan hiekkalaatikko on uima-allas.

22.2.2013

Uusi koti, Kiva koti. On uima-allas ja Veikka sai uimakilpikonnan. Pihalla on puskassa pieniä vihreitä puikuloita, joista tulee isona banaaneja. Ikea tilaus ei mennyt kuin valssi kesäillassa, sillä sängyistä puuttuivat ritilät. Pelkissä raameissa ei patjat oikein asetu ergonomisesti. Sen sijaan sohva sukeutui Mikon avustuksella juuri ennen nukkumaanmenoa. Keittiön pöytä ja tuolit odotuttavat itseään pahvilaatikoissa. Kas kummaa, PapaLeino on jonottamassa Ikeassa ;-) Me muut tehtiin juuri lounasta ja nyt ajateltiin survoa jäkiruokamansikoiden kannat muussaimeen. Täällä kun ei kanneta biojätepusseja, vaan kierrätys tapahtuu viemärin kautta jätemyllyn avulla. Se sellainen, tuttu kauhuleffoista!

21.2.2013

Kauas on pitkä matka. Tällä kertaa se kesti 22 tuntia. Viimeisellä etapilla lentokentältä hotelliin käytiin takapenkillä syvällistä keskustelua: “Täällä kasvaa vähemmän pihlajia ja kuusia tien varressa, mutta tosi paljon enemmän palmuja”. “…niin, ja rakennuksia”. Hotelli oli järjestänyt meille yllätyksen, sillä saimme ison sviitin. Aamu järjesti vielä isomman yllätyksen, sillä ikkunan alta paljastui palmuisa merinäköala, sellainen mitä näkyi tapeteissa joskus 70-luvulla.  Vein veljekset meren rantaan tervehtimään Atlanttia. Ihan vaan hetkeksi, kun ei ollut asianmukaista aurinkosuojausta, saatikka hattuja tai aurinkolaseja. Olishan se pitänyt arvata, hyvinkin nopeasti pojat olivat litskamärkiä kalsareita myöten. Mutta voi sitä onnen ja ilon määrää! Tämä oli alku pitkälle ja syvälle ystävyydelle <3