Thursday, October 3, 2013

Banaanipuut


Onkin tullut jo kerrottua että meidän talon sivustalla kasvaa banaanipensaita, ei niitä oikein voi puiksi kutsua kun ovat pensaan kokoisia. Niiden takana on portti, josta poolboy kulkee altaalle viikottain. Yhtenä päivänä viidakkoleikit kävivät poolboyn hermoon ja hän tiedusteli voisiko niitä vähän karsia, jotta mahtuisi kulkemaan mittavan kalustonsa kanssa. Pistimme toiveen eteenpäin ja puutarhuri parturoi pensaat paljastaen tukevat banaanitertut. Tänään rohkaistun poimimaan muutaman banaanin ja testaamaan voiko niistä laittaa ruokaa.

Siellä olikin joukossa yksi keltainen!

Runsas sato!

Ohjeiden mukaan banaanit piti paloitella, pestä ja paistaa kullankeltaisiksi valkosipulien kanssa.
Valkosipulit ottivat itseensä liian kuumassa öljykylvyssä, mutta banaaneista tuli ihan kohtuullisia. Jos päälle panee siirappia, voi leikkiä että ne ovat jälkiruokaa. Jos jollakulla on hyviä reseptejä, niin saa laittaa tulemaan. Pensaaseen jäi vielä aikamoinen määrä kelvollisia banskuja. Tosin näin tänään ensimmäisen keltaisen banaanin- luulin etteivät ne keltaistu ikinä. Tämä oli tietysti sen jälkeen kun olin raastanut viisi vihreää banaania pannulle :-) Ota näistä nyt sitten selvää! On se hyvä että Publix on lähellä, näillä pienviljelijän ominaisuuksilla näivettyisimme aika nopeasti!

No comments:

Post a Comment