21.10.2013

Eihän sitä vieläkään ole tottunut tähän trooppiseen meininkiin. Ei millään muista aina ravistella kenkiä ja tänään opin miltä oma säikähtänyt kiljahdukseni kuulostaa (karjahdukselta). Survoin tassut lenkkareihin, sillä ajattelin lähteä terapiakävelylle luonnonpuistoon. Ihmettelin kun oikean jalan varpaissa tuntui pientä värinää. Otin kengän pois ja kopautin, mutta ketään ei näkynyt. Kunnes nanosekunnin kuluttua kengästä luikahti ulos dadaa: Mr. Torremolinos! En tiedä kumpi säikähti enemmän, Torre vai minä, mutta vain toinen meistä ryntäsi uunin alle piiloon!

On siis helpottavaa tietää että Mr. Myrkky kävi tänään hoitamassa talon ulkopuolelta. Eihän se kivalta kuulosta että käytetään myrkkyjä, mutta ilmeisesti se on sellaista, joka vaikuttaa kitiinin kasvuun eli pitäisi olla täsmäisku vain niitä ei-toivottuja ystäviä kohtaan. Kyllä ne saa olla ihan rauhassa pihalla, mutta ei ole reilua lymytä toisen kengässä!

Luonnonpuistosta on muotoutunut päivittäinen henkireikä. Koittihan sekin päivä kun kanaaliin tuijottaminen palkittiin ja näin kaksi manaattia. Ihmeellisiä otuksia! Ne menevät talveksi lämpimiin lähteisiin, toivottavasti vielä ehdimme näkemään niitä sellaisissakin olosuhteissa. Täällä veneliikenteen seassa, sameassa vedessä ne eivät tunnu olevan turvassa, vaikka ihmeen roskaisissakin vesissä niitä näkee. Täällä siivotaan merenrantaa, josta merilevä kerätään kompostoitavaksi mullaksi. Samoin katuja siivotaan, mutta siivoaakohan kukaan kanavia? Onhan tämä sentään Ameriikan Venetsia, voisi kuvitella että vesialueiden siisteys olisi ihan yhtä tärkeää...

Manaattien kuvaaminen pinnalta on aika turhaa puuhaa, mutta uskokaa pois- siinä ne on!

Lenkillä ollut mies toi koiransa katsomaan manaatteja. Uskaltaakohan ressukka mennä enää ikinä uimaan...