Sunnuntain kunniaksi päätimme lähteä tutustumaan läheiseen kotimuseoon. Muistanette varmaan Hugh Taylor Birch State Parkin ja sen perustamistarinan. Samainen Chigagolainen juristi on tämänkin hankkeen takana. Hänen tyttärensä meni naimisiin 1919 ja Pappa Hugh antoi häälahjaksi "pienen" maapläntin, johon pariskunta ryhtyi rakentamaan hyvin erikoista talvitaloaan heti seuraavana vuonna. Talon nimeksi tuli Bonnett house sen viereisessä lammessa olleen ulpukka-kasvuston mukaan. Talon rakennustyömaalla kehitettiin mm. reikätiili. Se oli ensimmäistä kertaa käytössä jenkeissä juuri täällä. Ei varmaankaan tarvi mainita että tiilet ja reijät olivat mallia ameriikka eli yksi vastaa noin kuutta normi-eurppalaista tiiltä.
Sitten mukaan mahtui elämän draamankaarta, tytär Helen kuoli syöpään kuusi vuotta myöhemmin. Taiteilijapuoliso Bartlett oli murheen murtama, mutta kuuden vuoden päästä hän löysi uuden vaimon samasta sosieteetista nimeltään Evelyn Fortune Lilly. Liitto olikin sangen pitkä ja yhdessä he asustelivat talvikaudet tässä pienessä kesämökissään neljäntoista palvelijan avustamina ja tekivät taidetta ilokseen. Samaan aikaan maailma muuttui ja kartanon alue jäi viereisen puiston (eli Hugh Taylor Birch State Park) kanssa ainoiksi vihreiksi maakaistaleiksi satojen kilometrien matkalla. Leskirouva oli hyvin kiintynyt paikkaan, eikä halunnut nähdä sen muuttuvan, vaan kunnioittavan miehensä elämäntyötä. Hän kun oli suunnitellut talon, maalannut sen koristeet ja kalustanut sen eksoottisilla jutuilla rouviensa kanssa (mm. kilpikonnien kalloja oviaukkojen yläpuolella tuottamassa onnea).
Niinpä leskirouva lahjoitti talon puutarhoineen alueen historialliselle yhdistykselle täytettyään 95 vuotta. Tosin sillä ehdolla että hän voisi edelleen oleilla siellä talvikaudet. Pyyntö ei tuntunut kohtuuttomalta, mutta kaikken hämmästykseksi hän eli paria kuukautta vaille 110 vuotiaaksi! Liekö pitkän iän salaisuutena ollut rento elämänasenne tai sittenkin päivittäin klo 17 nautitut rommicoctailit, joiden sekaan puristettiin erityisen sitrushedelmän mehua ja vaahterasiirappia.
Kotimuseota pidetään yllä hyvin pitkälle lahjoitus- ja lipputuloin. Toimivuus perustuu vapaaehtoisten joukkoon, joiden keski-ikä oli taatusi yli 70. Ihastuttavia vanhuksia, hyvin virkeitä ja leppoisia oppaita. Sopivat hyvin talon henkeen, joka oli jäädytetty jonnekin 1920-40 luvuille. Hirmuisesta helteestä johtuen meille suositeltiin tutustumista puutarhaan tramilla, joka oli pieni golf-kärryä muistuttava vekotin. Ystävällinen vapaaehtois-pappa ajelutti meitä ympäriinsä ja esitteli alueen eksoottisia puita. Oli vaikuttava aikamatka, tosin talon museoauto jäi kokematta sillä se oli juuri edellisenä päivänä ollut kruisailemassa. Takana ollut autoilija oli ollut niin vanhuksen lumoissa että oli sitten tuupannut perään kiinni. Voi sitä nolouden määrää! Auto saadaan kuulema korjattua entiselleen...
No comments:
Post a Comment