Tänään hävisivät kaikki urospuoliset kesähipit meidän osoitteesta, sillä Ville rahtasi lauman parturiin. Veikka totesi edellisenä päivänä olevansa kyllästynyt siihen että häntä luullaan tytöksi. Erityisesti uimatreeneissä, kun ihmiset odottavat näkevänsä bikinien yläosan ja häkeltyvät kun Veikka huolettomasti esiintyy yläosattomissa. On aivan totta ettei täällä katukuvassa näy pitkätukkaisia poikia. Meillä oli hauskaa miettiessä minkälaisen reaktion jengi täällä saisi, jos Veikan Suokin pitkätukkaiset luokkakaveri tulisivat vierailulle! Josta saammekin hyvä syyn toivottaa oikein onnistunutta koulun alkua Suokin ala-asteelle. Erityisen paljon onnea Mervi-opelle perhe-elämään <3
Löysimme pojille hyvän paikan koulun jälkeiseen iltapäivään. Kimling´s Academy of Martial Arts (http://www.kimlingsacademy.com) jossa pojat ryhtyvät treenaamaan karatea. Opisto hakee pikkubussilla pojat suoraan koulusta, joten perheen vanhempien työpäivät saavat lisäaikaa. Tämä on erityisesti väitöskirjan valmistumisen kannalta erittäin tervetullut uudistus. Samalla voidaan ottaa aikalisä kakkosauton hankinnan kanssa.
Johan me tosin kertaalleen löysimme itsemme minimyymälästä, mutta onneksi autokuume ei tuossa kohtaa ollut vielä päässyt ylitsevuotavaksi. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, on se kuitenkin vain ajan kysymys kun pihaamme kurvaa avomini! Voi tätä kuluttajan elämää jota lähdimme karkuun... mutta ollaanhan me toki ehditty esiintyä outoina eurooppalaisina. Olemme varmasti läheisen Country Clubin historian ainoat asiakkaat, jotka ovat ilmiintyneet uimatreeneihin fillareilla. Golfaamiseen keskittyvä klubi kun on pääsääntöisesti mesta, jossa esitellään omaa menestystä, eikä ajatella niinkään ympäristöä.
Tänään posti toi kirjan "Becoming a Supple Leopard, The Ultimate Guide to Resolving pain, Preventing injury, and optimizing Athletic Performance". (kiitos vinkistä Juzalle!) Nyt yritetään ratkaista käsiongelmat kirjaviisaudella, kun eihän Ville suostunut avustamaan sen irtisahaamisessa :-)
No comments:
Post a Comment