LA

Mummoleino jäi vilkuttamaan pihalle kun lähdimme kohti Fort Lauderdalen lentokenttää. Taksissa istui kaksi leveästi hymyilevää ihmistä, tiedossa pari päivää seikkailua uudessa kaupungissa, Los Angeles, kuulimme kutsun! Etäisyyttä on suunnilleen saman verran kuin päättäisi lentää Helsingistä Barcelonaan pariksi yöksi. Ehkä meille vielä joskus siunaantuu järkeviäkin yhteisiä matkoja. Ville oli varannut meille Corvetten, jotta emme jäisi jalkoihin LA:n vilkkaaksi kehutussa liikenteessä. Brm Brmm… miehekäs meininki!

… ja hurjalta se liikenne tuntuikin kun puoliltaöin lauantaina saimme vihdoin renkaat alle ja suuntasimme navigaattorin opastamana moottoritielle. Liikenne oli yllättävän vilkasta vielä yömyöhään ja tietenkin onnistuin mogaamaan kaistavalinnassa ja saimme kurvailla ylimääräisen lenkin. Siinä kun ajelimme öisen musiikkitalon ohi, jäimme miettimään suomalaisia kapellimestareita. Ei hassummat puitteet työpaikaksi, jos tykkää urbaanista ympäristöstä!

Lauantaina suuntasimme Long Beachille, työnjako oli selvä. Ville meni töihin satamaan aamulla rantautuneelle konttilaivalle ja minä suuntasin merimuseoon. Museon meininki oli kuin aikoinaan Hylkysaaressa, aika hiljaista! Sisäänpääsymaksu oli kolme dollaria, joten sen ei ainakaan pitäisi säikäyttää asiakkaita. Vaihtuvat näyttelyt olivat todella kiinnostavia, alueen tonnikalateollisuuden elinkaari, ammattisukeltamisen historia ja kirjailijana kunnostautuneen Jack Londonin valokuvanäyttely. Eikä perusnäyttelyssäkään mitään vikaa ollut, jossain vaiheessa vanhentunut näyttely alkaa olla jo aika nostalginen näky! Jos jotakuta naurattaa ajatus siitä että tonnikalateollisuuden nousu ja tuho voi olla kiinnostavaa, niin miettikääpä itsenne vuoteen 1906 ja tilanteeseen jossa sardiinit ovat hävinneet. Joku keksi ruveta pyydystämään ja purkittamaan tonnikalaa... aika innovatiivista, siitä kehittyi alueen merkittävä työllistäjä.

London oli tehnyt rouvansa kanssa eksoottisia laivamatkoja ja ottanut kuvia jännistä paikoista reportaaseihin. Kaikkia kuvia ei oltu hyväksytty julkaistavaksi ilman keskustelua. Ei niinkään siksi, että kuvissa esiintyi paljaspeppuisia alkuperäisasukas naisia, vaan siksi että rouva London oli samassa kuvassa ilman että osoitti paheksuntaa asiasta. Tämä siis Solomon saarilla vuonna 1908, kaikenlaista! Fiksu nainen tuo Charmian London, oli mm. yhden viiden kuukauden laivareissun aikana viskannut puolisonsa viinakset ja sikarit mereen. Aikansa kiukuteltuaan oli kirjailija ryhtynyt harjoittamaan ruumiinliikuntoa takilassa ja voinut huomattavasti paremmin. Minuun teki vaikutuksen herran ajatukset:

“I would rather be a superb meteor, every atom of me in magnificent glow, than a sleepy and permanent planet. The proper function of man is to live, not to exist. I shall not waste my days in trying to prolong them. I shall use my time.”

(omistan tämän ajatuksen Pentti Hanhivaaran muistolle)

Merimuseon jälkeen suuntasin katsomaan viereen parkkeerattua SS Idahoa. Se on vuonna 1940 rakennettu taistelulaiva, joka on osallistunut WWII lisäksi kaikkiin mahdollisiin ameriikan käymiin sotiin. Ehkä vaikuttavinta oli pitkä neuvottelupöytä, johon oli ladottu Ranskan rannikon karttoja. Aluksella suunniteltiin Normandian maihinnousu Franklin D. Rooseveltin johdolla kyseisen pöydän äärellä.  Ei ihme että tutustujia oli pitkä jono ja lippu maksoi 18 taalaa. Kertoo ehkä jotain ihmisten kiinnostuksesta? Laivassa oli lukuisa joukko veteraaneja, jotka kertoivat kokemuksistaan. Ylipäänsä museoiden vapaaehtoistyö tuntuu olevan suosittua eläkeläisten keskuudessa, merimuseossa oli mm. radioamatöörejä käyttämässä museoituja laitteita.

Seuraavaksi ritari saapui valkoisella ratsulla ja ajelimme rantateitä pitkin Santa Monican hiekoille. Alueella on monista elokuvista tuttu laiturille rakennettu huvipuisto. Ilmapiiri oli ihana, paljon nauravia ja iloisia ihmisiä. Viereisellä hiekkarannalla oli aikuisten leikkipuisto, jossa oli monenlaisia mahdollisuuksia leikkiä Tarzania. Muutenkin alueella oli sporttimeiniki, ihmisiä lenkkeilemässä, rullaluistelemassa, pyöräilemässä… ja tietysti uimassa Tyynessämeressä! Jännä kaupunki, hyvin kolmiulotteinen- välillä tie nousi kirjaimellisesti pystyyn. Tietysti ihan liian iso tutustuttavaksi parissa päivässä, joten valikoimme viimeiseksi tutustumiskohteeksi Maijan suosituksesta La Brean Tar Pittsit.

Jos olisin paleontologi, en muualle haluaisi mennäkkään. Uskomaton luonnonihme! Alueelle puski öljyä maan pinnalle, joka toimi kärpäspaperin tavoin. Jopa mammutit jäivät jumiin muutaman sentin paksuiseen tervaan. Vanhimmat säilyneet eläinten luurangot olivat 40.000 vuotta vanhoja. Lajivalikoima oli sapelihammaskissoista mammutteihin, jopa hiiren varvasluut olivat säilyneet, puhumattakaan täydellisisitä lintujen luurangoista. Ja kaikki tämä vain siksi että öljykentän omistaja oli sata vuotta sitten valistunut ihminen ja ymmärsi löytöjen merkityksen. Miten niin yksilöllä ei ole merkitystä?

Ranta-alue oli uudistustyön alla, Merimuseo taustalla.

Los Angelesin aallonmurtajan rakentaminen oli kansallisen tason suurhanke. Kaksi mailia pitkän aallonmurtajan päähän valmistui majakka Angels Gate vuonna 1913. Taatusti kaikille tuttu valokuvista!

Sukeltaja Lahti, epäilen suomalaisia sukujuuria...

SS Iowa ja laituriromantiikkaa, tuo pari ei lopettanut sitten millään...

pum pum.

Normandian maihinnousun suunnittelupaikka, historian siipien havinaa...

Kansi kaipaa remonttia... alusta pidetään reservissä. Muutoin se päätyisi todennäköisesti romuttamolle.

Brm brmm

... ja pakollinen pellin alle kurkistus, huomatkaa silmien kiilto!

La Brea museon sisänäkymää.

Mammutin mini ennallistus

kuva puhukoon puolestaan :-)

... ja se hetki kun ei satanut ja tarkeni ajaa katto auki, paluumatkalla lentokentälle. Tosin yritin kuvata öljypumppuja, joita oli pitkin kukkuloita, mutta vauhti oli siihen liian kova :-)

Onnistuin rajaamaan kuvasta ulos kaiken roskan satama-altaasta ja saamaan kuvaan nämä kaverukset.