Ensimmäinen Halloween tuli ja meni, hauskaa oli! Lopulta Velin opettaja vihki meidät Halloween perinteen saloihin. Lapset kulkevat klo 18-20 välisenä aikana naapurustossa, kysyen "trick or treat" eli karkki vai kepponen? Mikäli ulkovalo ei pala, on se merkki siitä etteivät keppostelijat ole toivottuja. Nykyisin on myös yleistä kiertää eri kaupoissa, jotka antavat lapsille karkkia tai tarroja. Pojat pukeutuivat asusteisiinsa ja lähdimme sovitusti koputtelemaan opettajan oven taakse. Tästä positiivisesta kokemuksesta rohkaistuneena, Veikka innostui vielä kiertämään naapurustoa ja karkkisaalis oli mittava. Useammassa paikassa Veikka oli ainoa keppostelija, vaikka tapasimme matkan varrella useampia lapsiryhmiä vanhempineen. Varsinaiset bileet katseltiinkin sitten illemmalla telkkarista kun Miami Beachin meininkiä kuvattiin uutisissa. Väkeä oli kuin pipoa ja asusteet aika veikeitä. Mieleen jäi piirretyistä tuttu hahmo "Finn the Human"
Adventure time-sarjasta. En tiedä näkyykö se Suomen telkkarista, mutta se on kyllä tarinallisesti niin vapaapudotusta, että siihen jää aikuinenkin helposti koukkuun!
Illalla nukkumaan mennessä Veli muisti yllättäen että hänen repussaan oli jokin paperi. Sieltäpä löytyikin ilmoitus jossa kerrottiin että Veli on valittu lokakuun Resposibility-oppilaaksi. Juhlallisuudet osuivatkin heti seuraavaan aamuun. Veikka ei päässyt hakemaan omaa todistustaan edelliseen seremoniaan, joten meillä oli jälleen molemmat pojat juhlinnan aiheina. Otettiin vielä mummo mukaan todistamaan tätä hurmahenkistä tapahtumaa, jossa kehuja ei säästelty mihinkään suuntaan. Tällaisen touhun nämä ameriikkalaiset osaavat ihailtavan hyvin, ei voi kuin ihmetellä eri ihmisten sanavalmiutta!
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi9iSbWWj93ySuK_9Uuc0zToFbDrd1L_3STvdLmNIUTgy6TwtjhdgoqTcT5s1EQzm9YtbblmruYi8rtjNTp9pt0v3C024_xwRGro2ROypsmZPY4xEkGp1AIGAU0UfIV61sWnrJ1bCbEGj-0/s320/IMG_1807.JPG) |
Yhtenä päivänä pelastin tällaisen uimamaisterin altaasta. |
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi5_wtJfG31WTmdBDyMhACDtb4hyphenhyphen1JyuihF6nzjhz1puNShi_dL2GRqhgRb2jGCO3cVEbkRp7JljtxvdqPDfIwlNm0iHL7SdwhC9TmtKXGCgmN5LcRl7EMTAPSDBuGNgFr-hjMFHW3YPyXr/s320/IMG_1812.JPG) |
Halloween verryttelyä. |
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhJttdEDK40NJr7kpq8RIW6JSkWEVRAwxAT2VY1zJNR1EZrjcs5yc2ccn7Xz_6JKo3nvZqtoMk6pDE4jYVxAQKoEt4RPe1uM8hkvdzIOVYfeqNZiOpoA4CbI4qIneGS_lMdfAmie9NW5WRt/s320/IMG_1815.JPG) |
Trigger or treat... vai miten se nyt oli? |
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg23-lrpQkrVeaQgB5u3cNftsjKKwXMVC_-YqtvH316msPzvhuTduqRR-NVXONsc4TW3u1d8YnNQVMcIQZbvIVHv3SrPIAefkxOGoyQFUSk8TF6f4-nN8Xun1Ino8ujDcJ5SKd2HAqaaACx/s320/IMG_1821.JPG) |
Student of the month- tilaisuus koululla. |
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiG5lhog1woXmzuSjRcw2MYowS-vW0TPSGhGbjZOnosBDwqGXsxg3E1XjCcQMqARfzmnUd8aIzRmWd-yoDFIfZgywLqVGhacfGKKPrafLBcLQKXKRD82mDEHlyfDrh52pNzQIECtGIHVQyU/s320/IMG_1825.JPG) |
Kaikki koulun eri luokilta valitut kuukauden oppilaat. Koululaisten ikähaitari on 4-11. |
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhW9fh9tuKcM7G1Pgb8k_6gWAxgbgLFgCIouxLC-FbqugoDLFg0toaF2O8RiDNQbu5uZ38IP4wv2-DvvazHNccKpK6-GmnWIiao5IhY9nuHPpkWxabSCetDTQpCCs0I4pUiaBoDBj0j2P-x/s320/IMG_1829.JPG) |
Nyt mukana myös reksi, apulaisreksi ja kuraattori. |
No comments:
Post a Comment