On aika vaikeaa ajatella syksyä, sillä ulkolämpötila on jatkuvasti yli 30 C. Kuitenkin banaanit alkavat olemaan kypsiä ja koulut alkoivat, joten elämästä löytyy selkeitä merkkejä siitä, että syksy on täällä! Perheemme on myös saanut mieluisan sukulaisvieraan, sillä poikien eno saapui vierailulle. Enolle on esitelty Floridan parhaita puolia ja annettu valohoitoa.
Muutamaan otteeseen on päästy käymään veneilemässä sekä lähiriutoilla että intracoastilla. Käytiin tutustumassa jännittävään luonnonpuistoon, Deerfield Island Park, joka on pieni saari keskellä intraa. Al Capone aikoinaan suunnitteli rakentavansa alueelle, mutta onneksi herran haaveet jäivät toteutumatta kun valtiollinen kakku osui kohdalle. Nyt luonnonpuistossa seikkaili pesukarhuja ja kilpikonnia sekä kokonainen villi viidakko täynnä elämää. Paikan uudesta laiturista kerrottiin lehdessä ja olimme varmoja, että alueella olisi hyvin ruuhkaista keskellä sunnuntai-iltapäivää. Olimme kuitenkin ainoat veneilevät ihmiset ja alueen vahtina toiminut puutarhuri oli ihmeissään mistä me sinne tupsahdimme. Hän kertoi lähestyvästä ukkosrintamasta, joten vierailumme puistossa jäi lyhyeksi. Toivoisin pääsevämme sinne uudestaan, paikka oli jotenkin taianomainen. Samoin kuin matka intracoastia pitkin, siinä näkee hyvin monenlaista arkkitehtuuria.
Poikien ensimmäinen kouluviikko meni hyvin. Uudet opet ovat mieluisia ja Veikan luokka kuuluu ryhmään jonka opiskelu hoituu täysin tietokoneilla. Jokainen oppilas on saanut oman koneen ja oppimateriaali on niin tuoretta, että osa siitä ei ole vielä edes valmistunut. Täällä on herätty siihen että tulevaisuutta on vaikeaa ennustaa. Open mielestä osa lapsista on tulevaisuudessa ammateissa joita ei vielä ole edes keksitty. Nyt yritetään antaa heille valmiuksia pärjätä koneiden maailmassa. Veikka ei tykkää yhtään käsin kirjoittamisesta, joten hän on ihan fiiliksissä kun tarinoita voi kirjoittaa koneella. Ensimmäinen flunssakin jo ehti tarttumaan ja innokas oppilas haettiin perjantaina kesken koulupäivän kotiin potemaan. Niisk.
Ekan kouluviikon Ville keikkaili jälleen Meksikonlahdella. Koulun alkamisen lisäksi hän missasi karatetunnit. Kotiutuminen oli torstai-iltana, joten perjantaina hän ennätti vielä sparraukseen. Päätin ensimmäisen kerran mennä katsomaan tuntia, sillä moni on kysellyt miksen minäkin ryhtyisi sparraamaan. Se on kyllä todella hyvää kuntoilua, sillä Villen paidasta ei 45 minuutin jälkeen löydy yhtään kuivaa kohtaa. Mutta, on se vaan sen verran hurjaa touhua, ettei minun kannata sitä vielä harkita. Tempo on niin nopeaa, ettei tekniikkani vielä riitä pysymään mukana. Erityisesti kun treenit huipentuivat siihen, että puoli ryhmää hyökkäsi yhden tytön kimppuun. Siinä kohtaa minulta olisi varmasti päässyt jo itku :-D
No comments:
Post a Comment