Syksyn tunnelmissa

On aika vaikeaa ajatella syksyä, sillä ulkolämpötila on jatkuvasti yli 30 C. Kuitenkin banaanit alkavat olemaan kypsiä ja koulut alkoivat, joten elämästä löytyy selkeitä merkkejä siitä, että syksy on täällä! Perheemme on myös saanut mieluisan sukulaisvieraan, sillä poikien eno saapui vierailulle. Enolle on esitelty Floridan parhaita puolia ja annettu valohoitoa.

Muutamaan otteeseen on päästy käymään veneilemässä sekä lähiriutoilla että intracoastilla. Käytiin tutustumassa jännittävään luonnonpuistoon, Deerfield Island Park, joka on pieni saari keskellä intraa. Al Capone aikoinaan suunnitteli rakentavansa alueelle, mutta onneksi herran haaveet jäivät toteutumatta kun valtiollinen kakku osui kohdalle. Nyt luonnonpuistossa seikkaili pesukarhuja ja kilpikonnia sekä kokonainen villi viidakko täynnä elämää. Paikan uudesta laiturista kerrottiin lehdessä ja olimme varmoja, että alueella olisi hyvin ruuhkaista keskellä sunnuntai-iltapäivää. Olimme kuitenkin ainoat veneilevät ihmiset ja alueen vahtina toiminut puutarhuri oli ihmeissään mistä me sinne tupsahdimme. Hän kertoi lähestyvästä ukkosrintamasta, joten vierailumme puistossa jäi lyhyeksi. Toivoisin pääsevämme sinne uudestaan, paikka oli jotenkin taianomainen. Samoin kuin matka intracoastia pitkin, siinä näkee hyvin monenlaista arkkitehtuuria.

Poikien ensimmäinen kouluviikko meni hyvin. Uudet opet ovat mieluisia ja Veikan luokka kuuluu ryhmään jonka opiskelu hoituu täysin tietokoneilla. Jokainen oppilas on saanut oman koneen ja oppimateriaali on niin tuoretta, että osa siitä ei ole vielä edes valmistunut. Täällä on herätty siihen että tulevaisuutta on vaikeaa ennustaa. Open mielestä osa lapsista on tulevaisuudessa ammateissa joita ei vielä ole edes keksitty. Nyt yritetään antaa heille valmiuksia pärjätä koneiden maailmassa. Veikka ei tykkää yhtään käsin kirjoittamisesta, joten hän on ihan fiiliksissä kun tarinoita voi kirjoittaa koneella. Ensimmäinen flunssakin jo ehti tarttumaan ja innokas oppilas haettiin perjantaina kesken koulupäivän kotiin potemaan. Niisk.

Ekan kouluviikon Ville keikkaili jälleen Meksikonlahdella. Koulun alkamisen lisäksi hän missasi karatetunnit. Kotiutuminen oli torstai-iltana, joten perjantaina hän ennätti vielä sparraukseen. Päätin ensimmäisen kerran mennä katsomaan tuntia, sillä moni on kysellyt miksen minäkin ryhtyisi sparraamaan. Se on kyllä todella hyvää kuntoilua, sillä Villen paidasta ei 45 minuutin jälkeen löydy yhtään kuivaa kohtaa. Mutta, on se vaan sen verran hurjaa touhua, ettei minun kannata sitä vielä harkita. Tempo on niin nopeaa, ettei tekniikkani vielä riitä pysymään mukana. Erityisesti kun treenit huipentuivat siihen, että puoli ryhmää hyökkäsi yhden tytön kimppuun. Siinä kohtaa minulta olisi varmasti päässyt jo itku :-D

Neljäs leiriviikko

Pojat kyllästyivät kotileiriin ja lähtivät päiväksi virkistäytymään karate-klubin leirille. Päivän ohjelmassa oli parkouria, joka motivoi pahamaineiset synonyymiveljekset osallistumaan. Perheen pää katosi merelle aikaisin maanantaina ja palasi torstai-iltana. Viikon varrella tuli pieniä elonmerkkejä Meksikonlahdelta. Perheen tieteilijä sai ensimmäisiä palautteita väikkärin kässäristä ja josta riittää pureksittavaa pitkälle syksyyn (Kiitos Eppu ja Magdis!).

Retkipäivänä kävimme kirjastossa poimimassa runsaasti lastenkirjoja. Velillä on tavoitteena kesän aikana lukea 13 kirjaa. Nykyisin iltasadun lukee Veli, ääneen lukeminen on hyvää harjoitusta ja yleisökin on hyvin kiitollinen. Löysimme myös espanjankielisen lastenkirjojen osaston, josta lähti mukaan mm. kirja Äiti Teresasta ja Pikku Prinssi (El Principito). Espanjan oppitunnit jatkuvat taas myöhemmin syksyllä, joten hyvä verestellä taitoja kesälukemisen merkeissä. Yllättävän nopeasti vähäinenkin kielitaito ruostuu...

Uima-allas on ollut ahkerassa käytössä ja nyt on se aika vuodesta kun ei tarvitse miettiä sen täyttämistä. Taivas putoaa niskaan harva se päivä ja vettähän sitten riittää. Viikonloppunakaan ei päästy merelle snorklaamaan kun ukkosrintamat tulivat ja menivät. Poikien elämää se ei juuri haitannut sillä nyt on intensiiviset WOWit menossa. Molemmat ovat päässeet hahmoillaan tasoille 90 (Veikalla jo kaksikin hahmoa) joten pelaaminen on käynyt entistä mielenkiintoisemmaksi.

Kodin tunnelma on sama kuin kesämökillä, hyvin leppoisaa. Useasti tulee mietittyä, ettei ole mitään erityistä tekemistä. Riippumatto on ollut kovassa käytössä. Näin luterilaisena sitä tietysti murehtii, ettei nyt vahingossa pääsisi tässä lopulliseti laiskistumaan. Ehkäpä tämä on kuitenkin ajateltava vain tervetulleena vaihteluna ja hyvin ansaittuna aivojen lepohetkenä. Nykyisin tieteilijäkin kykenee jo makaamaan auringossa lähes vartin putkeen, asia joka ei aikaisemmin millään onnistunut :-D Muisteltiin Villen kanssa kiireistä elämää Suomenlinnassa ja olihan se aika hoppuisaa kun välimatkat piti suorittaa juoksemalla jotta olisi ehtinyt tekemään sen kaiken... toivottavasti siihen hommaan ei enää tulisi sorruttua :-)

Perinteinen pystypaini rannalla.

Haudataan isi elävänä.

Aholoiden auto on ollut meillä lainassa (kiitos!!!), avoautossa on tunnelmaa <3

Perheen uusi hobby, jokaisella omanlaisensa kulkupelit...

... nykyisin Villekin juoksee kunnon eikä kiireen vuoksi :-)