Kolmas leiriviikko

Rutiinit ovat mukavasti asettuneet kohdalleen, kaikki kun jo tuntevat kupletin juonen, sujuu päivät ilman ylimääräistä vääntöä asioista. Tosin aika monta kertaa ollaan Veikan kanssa käyty läpi se, miksi hänen pitää opiskella ruotsin kieltä. Lopulta hän löysi itse sopivan näkökulman joka motivoi: siksi kun amerikkalaisille lapsille ei opeteta kieliä vasta kuin yläasteella. Elvistelyn aiheet jälleen kasassa :-D

Iltapäiväretkien määränpään saa valita aina eri päivinä eri leiriläinen. Maanantaina Veikka päätti haluta mennä sisäleikkipaikka OfftheWall:iin joka on tullut meillekin tutuksi isoista trampoliineistaan. Aikuisille paikka on akustinen inferno. Varauduin korvatulpilla ja hyvällä kirjalla, jäin henkiin! Velin koulumenestys toi meille alennuskupongin, jolla pojat saattoivat hyppiä kaksi tuntia putkeen. Ihmeen hyvin he jaksoivat pomppia ja Veikka tekee jo oppikirjamaisen hienoja voltteja.

Veli valitsi iltapäiväretkeksi leffan ja pääsimmekin jälleen kokemaan kulttuurishokin: meidän lähileffateatterista on tullut dining-teatteri eli käytännössä leffa-saliin saa täydet ravintolapalvelut. Ihan huippua! Elokuva oli Planes eli Autot elokuvan tekijöiden lentokonemaailman vastine. Se oli aikuisnäkökulmastakin jännä ja viihdyttävä. Katsoimme sen tosin normileffana, 3D olisi ollut liiankin jännä!

Perjantaina retki olikin käytännön sanelema, oli aika mennä hoitamaan kouluhankinnat. Selvisimme viereiseen ostoskeskukseen, ostimme koulu-uniformuihin lisää shortseja ja pikeepaitoja. Nopeasti nuo sankarit venyvät pituutta. Onneksi sentään Veikan vaatteista iso osa kiertää myös Velin vaatekaapin. Shoppailu kun ei ole meidän kenenkään lempipuuhia. Siitä äänien, valojen ja valintojen maailmasta menee ihan ylikierroksille, eikä se ole kivaa. Murh!

Ilman fyysisiä vammoja ei viikosta ihan selvitty. Perjantaina pojat menivät sparraukseen, jossa olivat kohdanneet itseään isommat ja korkeavöisemmät vastustajat. Tästä pyörityksestä jäivät toki henkiin, mutta kotiutuessaan liittyivät seuraani uima-altaaseen upo uusissa uimashortseissaan. Veli uimashortsit eivät ihan pysyneet päällä ja siitä seuranneen naurun remakan seurauksena Veli kopsautti päänsä altaan reunaan. Silmien välissä, lähes keskellä nenää on nyt komea läiskä asfaltti-ihottumaa. Onneksi viikonlopun jäljiltä jo paranemaan päin!

Rapids waterpark- ei sittenkään!

Meillä oli sunnuntai maanantaina koska Villen pyhä kului keikalla Tampassa. Pojat ehdottivat josko NYT mentäisiin sinne vesipuistoon ja mikäpäs siinä. Ajeltiin tunteroinen alueen vetovoimaisimpaan vesipuistoon Rapids:iin vain kuullaksemme että mahdollisen ukkosen vuoksi puiston lipunmyynti on juuri suljettu. Jep, no kävimme katselemassa aidan rakosista paikkaa ja totesimme ettei me jäädä kuitenkaan odottelemaan paikan aukeamista. Suunnistimme metsästämään lounasta Palm Beachin alueelle.

Veri vei satamaan ja lounaan aikana Ville bongasi vierestä saaren, jolla oli erikoinen historia. Peanut island oli keinotekoinen saari joka oli aikojen kuluessa muotoutunut ruoppausmassoista. Saari oli jo kasvanut niin isoksi että siitä oli tehty luontoreservaatti. Vanhoista rakennuksista paikalla oli merivartioasema ja Kennedyn bunkkeri. Merivartioasemaa kehuttiin paikallisen merimuseon ylläpitämäksi, Kennedyn bunkkeri oli kylmän sodan aikainen salainen tulenjohtokeskus tai mikälie päämaja. Satamasta lähti vesibussikuljetus saareen, jolla ajattelimme hurauttaa kapean kanaalin yli. Veli keksi miksei vuokrattaisi kanootteja ja Ville innostui SUP:ista (Stand Up Paddleboard) eli joka on käytännössä kuin surffilauta jota melotaan seisaaltaan.

Tuumasta toimeen ja pian olimme sutimassa kohti Peanut islandia. Virtaukset olivat kovat ja rantauduimme pariin otteeseen. Toisella kertaa marssimme vanhalle merivartioasemalle, koska luonnollisesti kuvittelimme museon olevan avoinna (kuvitelmaamme vahvisti kanoottien vuorkaaja jolta asiaa tiedustelin, olisi pitänyt kyseenalaistaa paikallistuntemus kun vieressä oleva tyttökaveri ei tiennyt koko museon olemassaolosta...). Tyhmät turistit, opimme että museon alue on YKSITYISALUE tai YKSITYISALLAN niinkuin Nalle Puhissa olisi asia esitetty. Eikä se ole KOSKAAN auki paitsi etukäteen varatuille ryhmille. Höh, siinä sitä yhteistä merellistä kulttuuriperintöä!

Päädyimme leikkimään paikallisia ja meloimme hiekkabanksille. Kaikki pääsivät kokeilemaan suppaamista, se oli hauskaa, ainakin kolme päällä :-) Tarkkailimme myös rapujen ruokailua ja erotimme jopa yhden meritähden. Pojat tekivät hiekkasärkän siltistä juoksuhiekkaa, meno oli aika leppoisaa. Peanuts saarelta kantautui trooppinen siritys mukavana taustamusiikkina. Yhtäälle kun katsoi saattoi tarkkailla konttisataman touhua, toisaalla autot ylittivät suurta siltaa harvana helminauhana ja muut rannat olivat täynnä erilaisia huvialuksia ja kelluvia lauttoja. Jännä ympäristö!

Kotimatka hoitui A1A:ta pitkin joka on rannimmainen väylä. Paikoitellen maisemassa on huikean hienoja vanhoja huviloita ja puut kasvoivat tien yli muodostaen vihreitä tunneleita... koko perhe oli hyvin tyytyväinen päivän retkeen, taidetaan mennä toistekin vesipuistoon. Veli totesi: olipahan maailman isoin vesipuisto! Jep, se kun oli lopulta Atlantti jossa polskittiin :-)

Gumbo Limbo

Perjantain retkikohteeksi valikoitui luontokeskus Boca Ratonissa, puolen tunnin ajomatkan päässä. Paikan nimi on Gumbo Limbo, joka on puu jota paikalliset kutsuvat myös lempinimellä "turistipuu" sen punaisen ja hilseilevän kuoren vuoksi. Paikkaa suositteli meille Veikan opettaja keskustellessamme visiteeraamisen arvoisista paikoista. Keskuksen tärkein tehtävä on välittää tietoa ja sen vuoksi sinne ei ollut sisäänpääsymaksuakaan (vapaaehtoista viiden dollarin lahjoitusta tosin suositeltiin). Paikalla oli luontopolku, kilpikonnasairaala ja pari isoa akvaariotankkia. Tämän lisäksi olisi ollut vielä perhospuoli, mutta se oli nuorisolle jo liikaa ja jäi tällä reissulla väliin.

Yksi potilaista oli nimeltään Bill. Tällä merikilpikonnalla oli käynyt kehno tuuri, ensin oli vene ajanut ylitse ja sen lisäksi vielä hai puraissut. Tai toisinpäin, silminnäkijät ovat tapahtumien kulusta vaitonaisia. Päästyään sairaalaan, löytyi mahasta vielä aikamoinen määrä muovia. Plastiikki poistettiin samalla kun tyyppiä kursittiin kokoon. Toipuminen oli hyvässä vauhdissa ja toivotaan Billille onnea matkaan kun se viimein pääsee takaisin mereen.

Eri tankkien vieressä oli nuoria vapaaehtoisia töissä jakamassa tietoa altaansa asukeista. Kyselin mistä heidän asukkaansa ovat tankkeihin päätyneet. Osalla asukeista oli pelastustarina, osa oli varta vasten pyydetty keskukseen. Olipa Miami Sea Aquariumkin lähettänyt jonkun asukeista, toivottavasti ei lähetetä takaisin :-) Yksi kilpikonna oli takapäästään halvaantunut, joten sitä ei tultaisi koskaan vapauttamaan. Edes esittely tai tiedonlisäämistarkoituksessa ei eläinyksilönkään oikeuksia tulisi riistää. Suomessakin keskustellaan Tampereen delfinaarion sulkemisesta. Hyvä niin, kyllä meriolentojen oikea paikka on meressä. Silti tällaiset paikat, jossa fissusilla on oikeasti hyvät oltavat ja tavoite on vahingoittuneiden auttaminen, ovat edelleen tarpeellisia.

Ilmeisesti olemme nyt riittävästi katselleet kalojen ja kilpikonnien polskimista, sillä pojat halusivat seuraavaksi retkikohteeksi vesipuiston. Pääsevät itsekin pelehtimään veteen :-D Tosin sitä tehdään ihan joka päivä myös kodin altaassa...

Huojuvasta näköalatornista oli hienot näkymät intracoastille.

Yksi onnekas potilas kuntoutumassa.

Billy boy ei ollut sosiaalisella tuulella. Ei paljon naurata kun vene ajaa yli ja hai puree...

... tai kun mahasta kaivellaan muovia...

Akvaariotankissakin oli "hylky", keulaa kiertämässä pieni hai.

Sivuikkunasta näki parhaiten kilppareiden vedenalaiset liikkeet. Ei ne mitään ui, ne lentää :-)

Kuvassa Veikan lisäksi merihevonen.

Yleiskuva yhdestä altaasta. Hämmentävän hieno luontokeskus!

Camp Leino 2014

Perheen yhteinen kesäloma loppui ja oli aika ratkaista mitä pojat tekisivät seuraavaksi. Lomaa kun on vielä kuusi viikkoa jäljellä. Ameriikassa lapsille on tarjolla järjetön määrä erilaisia kesäleirejä. Pojat eivät kuitenkaan innostuneet osallistumaan enää kahden viikon karateleireilyn jälkeen yhdellekään leirille, edes lähirannan surffileiri ei napannut. Perheen tieteilijän pakollinen kesätauko osui samaan kohtaan joten päätimme kehittää oman "kesäleirin". Laadimme aikataulun jonka kaikki hyväksyivät. Päivään kuuluisi uintia, suomi-läksyjä, pelaamista ja iltapäiväretki. Peliajat pitää erikseen ansaita pisteillä. Pointseja jaetaan aamupalan valmistamisesta, kattamisesta ja jälkien korjaamisesta... sängyn petaamisesta, hampaiden pesusta, vaatteiden pukemisesta... kaikki pakolliset toimet on otettu pisteytyksen piiriin. Tavoitteena on saada pojat ymmärtämään ajankulun merkitys ja kiinnittää huomioita rutiininomaisiin kotitöihin. Kolmen leiripäivän kokemuksella voin todeta että tuli kehitettyä vahingossa toimiva systeemi :-) Katsotaan miten se kestää aikaa ja kulutusta! Tässä ensimmäisten päivien retkikohteita:

Funderdome on jännä sisäleikkipaikka.

Katonrajassa menee seikkailurata jossa voi testata korkeanpaikankammoaan.

Aika hurjaa!

Välillä tasanteella voi kerätä rohkeutta.

Läksyhommia!

Science and Discovery Centerin vaihtuva näyttely käsittelee pelkoja.

Monenlaisia kammoja sitä onkin olemassa. Näyttely oli hyvä, mutta puhe peloista sai pojat kauhun valtaan :-D

Varjoseinällä saattoi harjoitella hedelmien keräämistä pantterin vaaniessa.

Välillä meni hyvin...

... kunnes pantteri huomasi ja tuli & raateli suihinsa.

Näyttely oli hyvin kiinnostava!

Tärkeä tehtävä on päivän päätteeksi poimia Ville toimistolta.

Välillä joutuu vähän odottelemaan...

... mutta kyllä se aina lopulta on saatu irtautumaan :-)

Sinkhole ja muutama springs, kesälomaretki pohjoiseen

Kesäloman toinen retki suuntautui pohjoiseen. Yksi Floridan upeimmista nähtävyyksistä on vesilähteet eli springssit, jotka ovat maanalaisia jokien pintautumispisteitä. Vesi on niissä tyypillisesti kritallin kirkasta. Talvella kävimmekin katselemassa manaatteja Blue Springssissä, nyt lähdimme liikkeelle Egilin vinkin perusteella kohti Ginnie Springssiä, paikkaa jossa saattaisi turvallisesti testata luolasukellusta. Varasimme hotellihuoneen Gainesvillestä, arvatenkin kaupungin nimen ja sijainnin perusteella :-) Automatkaa yhteen suuntaan oli reilu neljä tuntia, joten latasimme äänikirjaksi Salamavarkaan, joka kesti lähes koko matkan (kirjaa voi suositella kreikkalaisesta mytologiasta ja seikkailuista kiinnostuneille).

Ensimmäinen tutustumispaikka oli Rainbow Springs. Lähteet ovat houkutelleet jo esihistoriallista porukkaa, asutuksen merkkien kerrotaan ulottuvan 10.000 vuotta taaksepäin. 

Uima-alue oli erotettu muusta lähteestä luonnon suojelemisen toivossa. Snorklaten näimme upeita kaloja ja kilpikonnia, tosin vielä sitäkin enemmän päättömiä uimareita (snorklatessa saa uuden kuvakulman maailmaan).

Illalla hotellihuoneessa tarkasteltiin seuraavan päivän säätä. Atlantilla ohimarssin tehnyt Arthur toi sateita tällekin alueelle.

Devil´s Millhopper oli sinkhole eli maanvajoama. Alas asti oli tehty portaat ja paikka oli suojeltuna luonnonpuistona. Olosuhteet olivat kuin suoraan Jurassic Park elokuvasta, vain hirmuliskot puuttuivat. Tosin meidän pojat stunttasivat hyvin, he eivät ymmärtäneet miksi olimme paikalla ja mitä ihmeellistä siinä oli (huokaus, sanoo vanhempi, joka oli kaksi päivää mainostanut paikan ihmeellisyyttä).

Maaperän romahduksia sattuu vieläkin. Viimeksi uutistoitiin reilu vuosi sitten talon makuuhuoneen tipahtamisesta kuoppaan, jossa meni mukana huoneessa nukkunut mies. Kuvan kuoppa oli syntynyt ilmeisesti kahdessa eri vaiheessa, mutta sen ikää ei osattu kertoa, muuta kuin että vanha on! Paljastuneista kerrostumista oli löydetty erilaisia fossiileja, mm. hain hampaita (jotka eivät tietysti liity kuopan ikään, vain maaperän syntyhistoriaan- se kun on vanhaa merenpohjaa).

Sinkholen pohjalla olevan "lammen" vesi on mutaisen sinistä, johtuen savipatjasta.

Viimeinen reissun lähde oli Juniper Springs keskellä Ocalan luonnonpuistoa. Se oli aika nuhainen mesta! Näkyvyys ihan kehno ja uima-alue erittäin pieni. Mitään wildlifeä pulleiden amerikkalaisten lisäksi ei snorklatessa erottanut.

... ja vesi oli pirun kylmää!

Veikka vasta tunnustelee räpylänkärjillä.

Ville taitaa olla ilmeestä päätellen jo puolittain vedessä :-D

Loppumatkalla vettä tuli kuin aisaa. Sen verran Arthurin jämiä mekin saatiin osaksemme. Hätävilkut päällä, reunimmaista kaistaa ajeltiin kotiinpäin. Rattoisasti kuunneltiin Percy Jacksonin seikkailuja, takapenkkiläisiä ei edes pelottanut.

Kännykkääni ei tallentunut ollenkaan kuvia Ginnie Springsistä. Yritän kaivaa ne vielä erikseen GoPron kortilta. Se oli nimittäin erittäin jännittävä päivä ja ansaitsee tulla kerrotuksi. Mutta nyt on Villen vika lomapäivä ja aika mennä vielä rannalle pörräämään! Sadekin on sopivasti tauonnut :-)