En ole vielä tavannut perhettä jossa tykättäisiin siivoamisesta. Eihän se itse siivoaminen ole ikävä juttu, vaan aloittaminen. Spontaani adrenaliini-siivoaminen on myös aunuksen karjalasta ja taatusti opettaa lapset inhoamaan koko asiaa. Pari kuukautta sitten neuvottelimme keittiön pöydän ääressä ja pohdimme miten oikein hoitaisimme talon siivoamisen (ettei se kuormittaisi liikaa talon naisväkeä). Suomessa meidän kiireistä lapsiperhearkea on vuosikausia hemmotellut Salme pitämällä huolta kotimme siisteydestä. Nyt pojat ovat sen ikäisiä, että syy-seuraussuhteen oppimisen vuoksi on erittäin tarpeellista ottaa heidät mukaan siivoamisprosessiin. Senpä vuoksi sovimme, että siivouspäivä on joka toinen lauantai ja Villen tehtävä on muistuttaa muita!
Tänään oli joka toinen lauantai. Jakauduimme siivouspartioihin, pojat avustavat vuorollaan aina toista aikuista. Ville ja Veli huolehtivat kylpyhuoneista ja imuroinnista, Minna ja Veikka yleisalueiden moppaamisesta ja pintojen pyyhkimisestä. Ensimmäinen taloon hankittu moppi oli ihan lelu ja meni innokkaan moppaajan käsissä rikki aika nopeasti. Nykyinen on ammattiväline ja sillä siivous sujuu. Salmelta opittuana vinkkinä taloon on hankittu myös riittävä määrä mikrokuituliinoja. Murheenkryyni on imuri. Se on ihan huippukamala. Pitää järjettömän kovaa meteliä, on ylettömän painava ja kömpelömpi kuin norsu porsliinikaupassa. Villen hoidettua imurointivuoronsa kiltisti tulikin yllättäin se hetki, kun siirrymme Dyson aikakauteen (internet shoppailun hyviä puolia). Ou jee, kohta riidellään siitä kuka saa imuroida! Siivoaminen, miten niin tekniikkalaji?
No comments:
Post a Comment