Saturday, July 27, 2013

27.7.2013

En ole vielä tavannut perhettä jossa tykättäisiin siivoamisesta. Eihän se itse siivoaminen ole ikävä juttu, vaan aloittaminen. Spontaani adrenaliini-siivoaminen on myös aunuksen karjalasta ja taatusti opettaa lapset inhoamaan koko asiaa. Pari kuukautta sitten neuvottelimme keittiön pöydän ääressä ja pohdimme miten oikein hoitaisimme talon siivoamisen (ettei se kuormittaisi liikaa talon naisväkeä). Suomessa meidän kiireistä lapsiperhearkea on vuosikausia hemmotellut Salme pitämällä huolta kotimme siisteydestä. Nyt pojat ovat sen ikäisiä, että syy-seuraussuhteen oppimisen vuoksi on erittäin tarpeellista ottaa heidät mukaan siivoamisprosessiin. Senpä vuoksi sovimme, että siivouspäivä on joka toinen lauantai ja Villen tehtävä on muistuttaa muita!

Tänään oli joka toinen lauantai. Jakauduimme siivouspartioihin, pojat avustavat vuorollaan aina toista aikuista. Ville ja Veli huolehtivat kylpyhuoneista ja imuroinnista, Minna ja Veikka yleisalueiden moppaamisesta ja pintojen pyyhkimisestä. Ensimmäinen taloon hankittu moppi oli ihan lelu ja meni innokkaan moppaajan käsissä rikki aika nopeasti. Nykyinen on ammattiväline ja sillä siivous sujuu. Salmelta opittuana vinkkinä taloon on hankittu myös riittävä määrä mikrokuituliinoja. Murheenkryyni on imuri. Se on ihan huippukamala. Pitää järjettömän kovaa meteliä, on ylettömän painava ja kömpelömpi kuin norsu porsliinikaupassa. Villen hoidettua imurointivuoronsa kiltisti tulikin yllättäin se hetki, kun siirrymme Dyson aikakauteen (internet shoppailun hyviä puolia). Ou jee, kohta riidellään siitä kuka saa imuroida! Siivoaminen, miten niin tekniikkalaji?

Thursday, July 25, 2013

25.7.2013



Päivän legendaarisin saavutus tulee Veikan suunnalta. Ville kommentoi sitä FB:ssä seuraavati: “Esikoiseni pyöräytti juuri ensimmäisen java ohjelmansa itse asentamallaan eclipsellä.” Koska olen täysin pihalla kaikkeen koodaamiseen liittyvästä, tyydyn olemaan ylpeä vanhempi! Pojat ovat linnoittautuneet kotimme huoneeseen jota kutsumme “wellness centeriksi”, sinne ovat asettuneet myös joogamatto, pilatesrulla, kirjat, säkkituoli, meditointipiste, pari Aholoiden liisaushuonekalua  ja kaikkea muuta leppoistavaa. Hauska huomata miten huoneen luova ilmapiiri on tarttunut myös poikiin. Tosin välillä pitää käydä heittämässä puolivoltteja vanhempien sängylle, jotta motorinen energiakin saisi hyvän ulostulokanavan.

Motoriikasta puheen ollen, myös Ville on nähnyt valon ja kantoi tänään lenkkarit toimistolta kotiin. Etupiha täyttyy iltaisin pallopelin äänistä, kun äijät sohii seinistä. Haaveilemme koripallotelineestä taas, ehkä se hankinta täytyy vielä toteuttaa osana ameriikkalaistumis-prosessia. Ja jos vielä palaan noihin puolivoltteihin, voisin todeta että olisi kannattanut jättää ne öiset voltittelut väliin silloin 25 vuotta sitten. Erityisesti ne talvisaikaan suoraan Laanaojan ylittävältä sillalta jäälle tehdyt versiot, jotka eivät menneet ihan putkeen. Vauriot näkyivät vielä tänäänkin kiropraktikon röntgenkuvissa ja tiedossa on aika paljon niksauttelua ennenkuin nämä kroonistuvat kuviot saadaan kuriin. Mutta mahtavaa jos syy vihdoinkin löytyi ja oikein ameriikanmahtavaa jos saan jättää nämä vaivat tänne Floridaan!

Kukkaloistoa Buttworldissä.

Veli ja uusi ystävä.

Wednesday, July 24, 2013

24.7.2013



Heinäkuu on hurahtanut iloisesti erilaisissa puuhissa vierailevien tähtien kanssa. Kullakin oli omat toiveensa retkikohteista ja sopuisasti sovittelimme erilaisia näkemyksiä yhteneväisiksi. Eihän sitä tietysti yhteentörmäyksiltäkään vältytty, sillä talossa lymyilivät kolme pelikoukussa sätkivää poikaa. Helppoahan olisi ollut, jos olisi vaan antanut lasten pelata aamusta iltaan. Mutta se kun nyt ei oikein sovi meidän kasvatusfilosofiaan eli jotain muutakin on päivän mittaan hyvä ihmetellä. Niinpä päädyimme raahamaan lapsia Museum of Discovery and Sciense:een, Off-the Wall trampoliinimestaan, Butterfly worldiin (joka kulkee jo lyhenteellä Butt-world), Miamin jättiläismäiseen automuseoon, 3D elokuviin, heittelemään ameriikkalaista jalkapalloa, rannalle… ja intiaanireservaattiin. Joka olikin taatusti mieleenpainuva keikka!

Lapset ovat onnistuneet kehittämään itselleen museo angstin. Nyt he odottavat kauhulla milloin heidät pakotetaan kastematomuseoon. Heti vaan kun löydän sellaisen, niin mikään ei tietysti meitä pidättele. Mutta museo-konseptin alle sopii niin paljon erilaisia elämyksiä. Yksi rajoja koetteleva tapaus oli Seminole intiaanien historiasta kertova Ah-tah-thi-ki museo, (=paikka jossa oppia) (http://www.ahtahthiki.com) jossa oli aivan upea luontopolku opastauluineen. Luontopolku oli todella tunnelmallinen isompien ihmisten mielestä, mutta nuoriso kapinoi ilmoittamalla teatraalisesti haluavansa kaupunkiin katselemaan autoja. Kun polun varrella tavattiin kaksi erinomaisen vanhaa intiaania, niin kiire katosi hetkeksi, seminolet heräsivät henkiin.

Opaspolku oli ueasti toteutettu.

Aikamoinen viidakko!

Puissa kasvoi erikoista naavaa.


SUPpaamisella on täällä pitkät perinteet.


On tosi arvokasta että intiaaniperinteitä pidetään yllä ja eri klaanien edustajat jakavat tietouttaan eteenpäin nuorisolle. Ongelmat intiaanien kasvatuksessa ovat tutun kuuloisia, eihän sitä nuorisoa meinaa kiinnostaa… mutta se on vaan vähän kohtalokkaampaa intiaaneilla. Jos nuoriso ei opi asioita, niin noin 2000 intiaanin muodostaman pienen population perinteet ei pitkään pysy elävinä. Jokaisella yksilöllä on todella merkitystä!

Museokaupasta lähti mukaan kirja seminole-intiaanien ensimmäisestä naispuolisesta heimopäälliköstä Betty Mae Jumperista, ei ole 1900-luku todellakaan ollut helppo aika elää puoliverisenä naisena. Sairaanhoitajaksi opiskellut Betty hyppäsi hame päällä välillä painimaan alligaattorin kanssa, kun (muuten hyvä) mies oli liian kännissä mennäkseen kehään (painista saattoi tienata tippeinä jopa 100 dollaria). Viranomaiset olivat päättäneet säästää intiaaneille suunnattuja varoja terveyspalveluista, niinpä Betty teki sairaanhoitajan työtään vuosikausia ilman palkkaa (alueella ei muuten olisi ollut yhtäkään hoitajaa). Kirjaa lukiessa tuli selväksi ettei intiaaneilla ole juuri syitä arvostaa valkoista miestä. Yhtäkkiä ei ollutkaan enää niin kivaa kertoa olevansa Euroopasta, sieltähän ne riistäjät alunperin saapuivat...

Off-the-wall, doing doing doing!

44-vuotiaana voi vaikka kiivetä seinille elämänsä ekaa kertaa, mutta turha haaveilla olevansa ensimmäisenä ylhäällä :-)

Kahden viikon kebab-puheen päätteeksi toive vihdoin toteutui!

Viimeisen illan viimeiset hetket riippumatossa...

KIITOS Jaana, Karvanaama & Tonza, koti tuntuu nyt ihan autiolta, mutta kokoamme itsemme ja jatkamme Florida-arkea urhoollisesti :-)

Tuesday, July 9, 2013

9.7.2013



Loman jälkeinen arki on ollutkin hieman toisenlaista. Saimme vahvistusta Suomesta, perinteisen suklaan ja salmiakin lisäksi oven taakse ilmestyi Jaana, Karvanaama ja Tonza, vieläpä ilotulitusten saattelemana. Sattui olemaan neljäs heinäkuuta eli Ameriikan itenäisyyspäivä. Ja niitä ilotulitteita oli sen verran runsaasti, ettei kukaan jaksa katsoa niiin pitkää rakettishowta. Vähempikin olisi riittänyt…   reilusti vähempi!

Uudella seurueellamme on tehty perinteisiä turisti-kuvioita, käyty tutustumassa Fishing Hall of Fame- museoon (päästiin mm. virtuaalivirvelöimään vastahakoisia fissuja), testattu Segwayllä ajelua ja vedetty vesipeuhua Atlantissa. Parasta on kuitenkin ollut poikien onni serkkunsa vierailusta. Vähän niinkuin kylässä olisi suurempikin rokkitähti, jonka tekemisiä seurataan tarkasti. Tuntuu siltä kuin kotimme olisi tällä hetkellä täynnä iloa.
Matkalla rannalle, ekakertalaisen erottaa väristä.

Surffarit chillaa.
Ja tietysti pitää haudata erinäisiä ruumiinosia hiekkaan.
Fishing Hall of Fame, sangen arkkitehtooninen pytinki. Sen takiksella asuu alligaattoreita.

Virtuaalikalastuksessa Tonzalla ammattilaisen otteet.