En ole vielä tavannut perhettä jossa tykättäisiin siivoamisesta. Eihän se itse siivoaminen ole ikävä juttu, vaan aloittaminen. Spontaani adrenaliini-siivoaminen on myös aunuksen karjalasta ja taatusti opettaa lapset inhoamaan koko asiaa. Pari kuukautta sitten neuvottelimme keittiön pöydän ääressä ja pohdimme miten oikein hoitaisimme talon siivoamisen (ettei se kuormittaisi liikaa talon naisväkeä). Suomessa meidän kiireistä lapsiperhearkea on vuosikausia hemmotellut Salme pitämällä huolta kotimme siisteydestä. Nyt pojat ovat sen ikäisiä, että syy-seuraussuhteen oppimisen vuoksi on erittäin tarpeellista ottaa heidät mukaan siivoamisprosessiin. Senpä vuoksi sovimme, että siivouspäivä on joka toinen lauantai ja Villen tehtävä on muistuttaa muita!
Tänään oli joka toinen lauantai. Jakauduimme siivouspartioihin, pojat avustavat vuorollaan aina toista aikuista. Ville ja Veli huolehtivat kylpyhuoneista ja imuroinnista, Minna ja Veikka yleisalueiden moppaamisesta ja pintojen pyyhkimisestä. Ensimmäinen taloon hankittu moppi oli ihan lelu ja meni innokkaan moppaajan käsissä rikki aika nopeasti. Nykyinen on ammattiväline ja sillä siivous sujuu. Salmelta opittuana vinkkinä taloon on hankittu myös riittävä määrä mikrokuituliinoja. Murheenkryyni on imuri. Se on ihan huippukamala. Pitää järjettömän kovaa meteliä, on ylettömän painava ja kömpelömpi kuin norsu porsliinikaupassa. Villen hoidettua imurointivuoronsa kiltisti tulikin yllättäin se hetki, kun siirrymme Dyson aikakauteen (internet shoppailun hyviä puolia). Ou jee, kohta riidellään siitä kuka saa imuroida! Siivoaminen, miten niin tekniikkalaji?
Saturday, July 27, 2013
Thursday, July 25, 2013
25.7.2013
Päivän legendaarisin saavutus tulee Veikan
suunnalta. Ville kommentoi sitä FB:ssä seuraavati: “Esikoiseni pyöräytti juuri
ensimmäisen java ohjelmansa itse asentamallaan eclipsellä.” Koska olen täysin
pihalla kaikkeen koodaamiseen liittyvästä, tyydyn olemaan ylpeä vanhempi! Pojat
ovat linnoittautuneet kotimme huoneeseen jota kutsumme “wellness centeriksi”,
sinne ovat asettuneet myös joogamatto, pilatesrulla, kirjat, säkkituoli,
meditointipiste, pari Aholoiden liisaushuonekalua ja kaikkea muuta leppoistavaa. Hauska huomata
miten huoneen luova ilmapiiri on tarttunut myös poikiin. Tosin välillä pitää
käydä heittämässä puolivoltteja vanhempien sängylle, jotta motorinen energiakin
saisi hyvän ulostulokanavan.
Motoriikasta puheen ollen, myös Ville on
nähnyt valon ja kantoi tänään lenkkarit toimistolta kotiin. Etupiha täyttyy
iltaisin pallopelin äänistä, kun äijät sohii seinistä. Haaveilemme
koripallotelineestä taas, ehkä se hankinta täytyy vielä toteuttaa osana
ameriikkalaistumis-prosessia. Ja jos vielä palaan noihin puolivoltteihin,
voisin todeta että olisi kannattanut jättää ne öiset voltittelut väliin silloin
25 vuotta sitten. Erityisesti ne talvisaikaan suoraan Laanaojan ylittävältä
sillalta jäälle tehdyt versiot, jotka eivät menneet ihan putkeen. Vauriot
näkyivät vielä tänäänkin kiropraktikon röntgenkuvissa ja tiedossa on aika
paljon niksauttelua ennenkuin nämä kroonistuvat kuviot saadaan kuriin. Mutta
mahtavaa jos syy vihdoinkin löytyi ja oikein ameriikanmahtavaa jos saan jättää
nämä vaivat tänne Floridaan!
Kukkaloistoa Buttworldissä. |
![]() |
Veli ja uusi ystävä. |
Wednesday, July 24, 2013
24.7.2013
Heinäkuu on hurahtanut iloisesti
erilaisissa puuhissa vierailevien tähtien kanssa. Kullakin oli omat toiveensa
retkikohteista ja sopuisasti sovittelimme erilaisia näkemyksiä yhteneväisiksi.
Eihän sitä tietysti yhteentörmäyksiltäkään vältytty, sillä talossa lymyilivät
kolme pelikoukussa sätkivää poikaa. Helppoahan olisi ollut, jos olisi vaan
antanut lasten pelata aamusta iltaan. Mutta se kun nyt ei oikein sovi meidän
kasvatusfilosofiaan eli jotain muutakin on päivän mittaan hyvä ihmetellä.
Niinpä päädyimme raahamaan lapsia Museum of Discovery and Sciense:een, Off-the
Wall trampoliinimestaan, Butterfly worldiin (joka kulkee jo lyhenteellä
Butt-world), Miamin jättiläismäiseen automuseoon, 3D elokuviin, heittelemään ameriikkalaista jalkapalloa, rannalle… ja
intiaanireservaattiin. Joka olikin taatusti mieleenpainuva keikka!
Lapset ovat onnistuneet kehittämään
itselleen museo angstin. Nyt he odottavat kauhulla milloin heidät pakotetaan
kastematomuseoon. Heti vaan kun löydän sellaisen, niin mikään ei tietysti meitä
pidättele. Mutta museo-konseptin alle sopii niin paljon erilaisia elämyksiä.
Yksi rajoja koetteleva tapaus oli Seminole intiaanien historiasta kertova
Ah-tah-thi-ki museo, (=paikka jossa oppia) (http://www.ahtahthiki.com)
jossa oli aivan upea luontopolku opastauluineen. Luontopolku oli todella
tunnelmallinen isompien ihmisten mielestä, mutta nuoriso kapinoi ilmoittamalla
teatraalisesti haluavansa kaupunkiin katselemaan autoja. Kun polun varrella
tavattiin kaksi erinomaisen vanhaa intiaania, niin kiire katosi hetkeksi,
seminolet heräsivät henkiin.
Opaspolku oli ueasti toteutettu. |
Aikamoinen viidakko! |
![]() |
Puissa kasvoi erikoista naavaa. |
SUPpaamisella on täällä pitkät perinteet.
On tosi arvokasta että intiaaniperinteitä
pidetään yllä ja eri klaanien edustajat jakavat tietouttaan eteenpäin
nuorisolle. Ongelmat intiaanien kasvatuksessa ovat tutun kuuloisia, eihän sitä
nuorisoa meinaa kiinnostaa… mutta se on vaan vähän kohtalokkaampaa intiaaneilla.
Jos nuoriso ei opi asioita, niin noin 2000 intiaanin muodostaman pienen
population perinteet ei pitkään pysy elävinä. Jokaisella yksilöllä on todella
merkitystä!
Museokaupasta lähti mukaan kirja seminole-intiaanien
ensimmäisestä naispuolisesta heimopäälliköstä Betty Mae Jumperista, ei ole
1900-luku todellakaan ollut helppo aika elää puoliverisenä naisena.
Sairaanhoitajaksi opiskellut Betty hyppäsi hame päällä välillä painimaan
alligaattorin kanssa, kun (muuten hyvä) mies oli liian kännissä mennäkseen
kehään (painista saattoi tienata tippeinä jopa 100 dollaria). Viranomaiset
olivat päättäneet säästää intiaaneille suunnattuja varoja terveyspalveluista,
niinpä Betty teki sairaanhoitajan työtään vuosikausia ilman palkkaa (alueella ei muuten olisi ollut yhtäkään hoitajaa). Kirjaa
lukiessa tuli selväksi ettei intiaaneilla ole juuri syitä arvostaa valkoista
miestä. Yhtäkkiä ei ollutkaan enää niin kivaa kertoa olevansa Euroopasta,
sieltähän ne riistäjät alunperin saapuivat...
![]() |
Off-the-wall, doing doing doing! |
![]() |
44-vuotiaana voi vaikka kiivetä seinille elämänsä ekaa kertaa, mutta turha haaveilla olevansa ensimmäisenä ylhäällä :-) |
Kahden viikon kebab-puheen päätteeksi toive vihdoin toteutui! |
Viimeisen illan viimeiset hetket riippumatossa... KIITOS Jaana, Karvanaama & Tonza, koti tuntuu nyt ihan autiolta, mutta kokoamme itsemme ja jatkamme Florida-arkea urhoollisesti :-) |
Tuesday, July 9, 2013
9.7.2013
Loman jälkeinen arki on ollutkin hieman
toisenlaista. Saimme vahvistusta Suomesta, perinteisen suklaan ja salmiakin
lisäksi oven taakse ilmestyi Jaana, Karvanaama ja Tonza, vieläpä ilotulitusten
saattelemana. Sattui olemaan neljäs heinäkuuta eli
Ameriikan itenäisyyspäivä. Ja niitä ilotulitteita oli sen verran runsaasti, ettei kukaan jaksa katsoa niiin pitkää rakettishowta. Vähempikin olisi
riittänyt… reilusti vähempi!
Uudella seurueellamme on tehty perinteisiä
turisti-kuvioita, käyty tutustumassa Fishing Hall of Fame- museoon (päästiin mm. virtuaalivirvelöimään vastahakoisia fissuja), testattu
Segwayllä ajelua ja vedetty vesipeuhua Atlantissa. Parasta on kuitenkin ollut
poikien onni serkkunsa vierailusta. Vähän niinkuin kylässä olisi suurempikin
rokkitähti, jonka tekemisiä seurataan tarkasti. Tuntuu siltä kuin kotimme olisi tällä hetkellä täynnä iloa.
Matkalla rannalle, ekakertalaisen erottaa väristä. |
Surffarit chillaa.
|
Fishing Hall of Fame, sangen arkkitehtooninen pytinki. Sen takiksella asuu alligaattoreita. |
Virtuaalikalastuksessa Tonzalla ammattilaisen otteet. |
Subscribe to:
Posts (Atom)